Laavakiviä ja lomailua

Parin viikon mittaisen talviloman aikana tuli pidettyä vapaata kaikesta kirjoittamisesta ja myös lähes kokonaan unohdettua "sivistynyt" maailma. Lomareissun kohteena olivat Keski-Atlantin selänteellä Portugalin korkeudella sijaitsevat Azorit, tuliperäisen toiminnan seurauksena syntyneiden saarten joukosta Terceira ja Flores. Saarten kohdalla mannerlaatat erkaantuvat toisistaan, mikä edelleenkin näkyy saarten alueella maanjäristyksinä ja maaperästä nousevina savuina. Ilmeisesti viimeisin varsinainen tulivuorenpurkaus on ollut joskus 1950-luvulla.

 

Saarilla on runsaasti laavakiviä, joista paikalliset ovat vuosisatojen kuluessa rakentaneet niin aitauksia karjalleen kuin talojakin. Erilaisten kivikasojen ja rajattujen alueiden määrä oli aivan käsittämätön niitä aikaisemmin näkemättömälle. Toisaalta - surullista kyllä - saarten asukasmäärä on viime vuosikymmenten aikana laskenut paljon, kun ulkomailla koulutetulle nuorisolle ei löydy kotimaasta oman alan mukaista työtä. Samanaikaisesti vanhat perinteisesti rakennetut talot jäävät tyhjilleen, raunioituvat, eikä niitä mainonnasta huolimatta saada myytyä... Toisaalta sitten hyvin suunnitellut kokonaisuudet saavat EU-tukea ja Unescon perintökohde -nimityksen.

 

Saarten retkeilyreitit olivat todella mielenkiintoisia, vaikkakin haastavia (kansainvälisen luokituksen mukaan hard asteikolla easy-medium-hard) mutalammikoineen, märkine kivikkoineen ja kilometrin matkalle sijoittuvilla 500 m:n nousuineen. Välillä ei oikein tiennyt, olisiko pitänyt ottaa neliveto käyttöön, sillä myös alaslaskeutuminen oli tällaiselle töppöjalalle varsin työlästä. Reitit olivat kuitenkin todella hyvin merkittyjä, vaikkeivat kilometrimäärät GPS:iin verrattuna aina pitäneetkään paikkaansa.

Vesi oli läsnä kaikkialla saarilla, vaikka paikalliset kertoivat talven olleen vähäsateisin moniin vuosiin. Reittien varella oli runsainmitoin eri kokoisia ja näköisiä vesiputouksia, jotka paikallisten mukaan eivät kuivan talven jäljiltä olleet erityisen näyttäviä.

Meidän suomalaisten luulisi tottuneen veteen ja järviin, mutta nämä järvet olivat erilaisia kuin Suomessa. Suurin osa paikallisista järvistä oli muodostunut syviin kraatereihin pääosin erilaisten valumavesien keräännyttyä näihin luonnon omiin altaisiin. Saarten sisäjärvissä ilmeisesti elelee useita erilaisia kalalajeja, mutta niissä kalastaminen on haastavaa jyrkkien rinteiden ja siten hankalan saavutettavuuden vuoksi. Lisäksi kalastamiseen vaaditaan erilaisia lupia ja osan aikaa vuodesta jotkut kalalajit ovat rauhoitettuja, ihan niinkuin Suomessakin. Atlantin hyrskeet ovat puolestaan sen verran suuret, että se asettaa kalastukselle omat haasteensa.

Näissä maisemissa vaeltaessa sielu todella lepää. Kaikkea minkä haluaisi saada tallennettua muistiin, ei pysty edes kuvaamaan. Mutta antaa kameran laulaa!