Kaivoa katsomassa

Virojoen mökillä vedet on vuosikymmenien ajan otettu pellon reunalla sijaitsevasta lähdepohjaisesta kaivosta. Yleensä vesi on hyvää, kylmää ja raikasta. Ikäviä ovat muutamat päivät sen jälkeen, kun pellot omistava maanviljelijä on levittänyt lihakarjansa jätökset pellolle... Kaivossa on myös se vika, että joka vuosi vesi käy vähiin ja kaivon pohja häämöttää viimeistään heinäkuun helteiden jälkeen.

 
Tänään - pitkän harkinnan jälkeen - pihaan ajoi toistakymmentä metriä pitkä ajoneuvoyhdistelmä keltaiset valot vilkkuen. Porakaivon paikkaakin oli mietitty pienemmällä ja suuremmalla porukalla: olisi helpompaa (ja halvempaa) porata sieltä, missä peruskallio tulisi vastaan mahdollisimman nopeasti. Mutta, mutta, mutta, mistä ihmeestä se paikka löytyisi?

Jos isoista autoista lähti ääntä, sitä lähti vielä enemmän siinä vaiheessa, kun poraaminen alkoi. Kuulosuojaimet olivat tarpeen jopa sisällä! Ensimmäiset 12 metriä koneet pöllyttelivät soraa. Sen jälkeen päästiin kiinni kallioon, joka maan pinnalle päästessään pölisi enemmän kuin osasimme arvata. Ja pölyä riitti. Ja riitti. Ja riitti. Kokonaista 94 metriä peruskalliota hinkattiin pölyksi, joka levisi lähinnä naapurin tontille. Näkymä oli hetkittäin kuin sotatantereelta kaikkine savuineen!

Pitkältä tuntuneen päivän jälkeen laitteesta vihdoin ryöpsähti rapaa ja kuraa. Vielä hetken odotus, ja letkusta alkoi tulla pahemman näköistä mönjää kuinTalvivaaran poistoputkista.

Lopulta vesikin kirkastui ja 15 cm halkaisijaltaan oleva putken pää jäi odottamaan pumppua ja kaunista katosta. Vesikin ehkä täytyy vielä tutkituttaa ennen laajamittaista nauttimista, mutta 106 metriä reikää piti kaivaa, jotta vettä löytyi!