Oravista tulee aina mieleeni Immi Hellenin teksti, vanha kansakoululaulu "Oravanpesä". Useimmat suomalaiset muistavat kyseisen laulun ainakin jollakin tavalla, vaikkakin siinä puhutaan enemmän talvesta kuin syksystä.
"Kas, kuusenlatvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla.
Sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö.
On siinä vihreä, vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruikkuiset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.
Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesässä pienoinen pää,
se ikkunan reiästä pilkistää.
Ja siitä se näkevi loitos sangen
yli puitten latvain ja valkean hangen.
Kas, susikin alhaalla vaanien käy -
ei oravan pesässä pelkoa näy.
Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikaset tuttuhun kehtoon.
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.
Sävelmän edelliseen lauluun teki P. J. Hannikainen, joka kylläkin jätti laulusta alkuperäisen runon neljännen säkeistön pois...
Tämä juttu olisi tietysti pitänyt kirjoittaa eilen, Aleksis Kiven päivänä, sillä ei käy päinsä, että oravalauluista puhuttaessa unohtaisi toisen suuren klassikon: Laulun oravasta, joka tunnetaan myös Timon lauluna Seitsemästä veljeksestä.
Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa:
Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans' monta; havuoksan rauhanviiri päällänsä liepoittaa.
Mikä elo onnellinen keinuvassa kehtolinnas!
Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusen äitinrinnas: Metsolan kantele soi!
Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien kultalaan.
Tätä tekstiä on sävelletty useammankin säveltäjän voimin. Vanhoja koululauluja muistelevat tunnistanevat heti Aapo Similän melodian, vaikkei säveltäjän nimi sanoisi mitään. Muita kyseisen tekstin säveltäjiä ovat ainakin Otto Kotilainen ja Jyrki Heikkilä. Myös Kaj Chydeniuksen versio on kuuntelemisen arvoinen!
Kolmas oravalaulu, joka enempiä miettimättä tulee mieleen (ja luo mielikuvia Aku Ankasta), on tietenkin Tiku ja Taku. Laulun sanat ovat Reino Helismaan käsialaa ja säveltäjänä on toiminut - kukas muu kuin - Toivo Kärki.
Mä olen pikku Tiku! Mä olen pikku Taku!
On työnämme ja huvinamme terhojen vain haku!
La-la-lallati-lallati-laa! Hauska metsässä on asustaa!
Me kahteen pekkaan perustimme ikioman kerhon
ja jäsenmaksuks määräsimme yhden tammenterhon.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!
Ja tammen onkalossa on koti meillä, jossa
ei vaara pääse väijymään kuin joskus vahingossa.
La-la-lallati-lallati-laa! Hyllyt notkua terhoista saa!
Ei puutu meiltä ikkunaakaan, tuvassa on ovi
niin pieni, ettei huuhkajakaan vieraisille sovi.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!
Jos vastaan tulee näätä, niin pakoon täyttä päätä!
Sen hampaat on niin terävät ja katse niin kuin jäätä.
La-la-lallati-lallati-laa! Meitä näätä ei voi tavoittaa!
Kun Tiku väsyy, piilostansa leikkiin vaihtuu Taku,
ja näädältä jo ajossansa menee voiton maku.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!
Kun talvi antaa lunta, on hauska vetää unta.
On oma koti oravankin onnen valtakunta.
La-la-lallati-lallati-laa! Tammi pieniä suojella saa!
Niin viihtyisää ja riemukasta on sen tammen luona,
ja kesän työstä ahkerasta kielii talven muona.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti