Otuksia ja ötököitä

Aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat jälleen saaneet paitsi itikat myös muut hyönteiset ja kuoriaiset paistattelemaan päivää. Siperianhernepensas houkutteli paikalle runsaasti kimalaisia, mutta tällä kertaa suurin kuhina oli vadelmapuskan lehdillä vanhan navetan takana. Kimalaisetkin olivat edellistä kuvauskertaa vikkelämmässä vauhdissa - taisivat kuukausi sitten pajulla pörrätessään olla vielä kohmeessa...

Vadelmapensaan vilinä oli viikonlopun viihdettä parhaimmillaan. Kolmen lajisia luteita pyöri pensaassa useiden yksilöiden voimin. Suurin näistä kolmesta lajista oli kuparilude (Carpocoris purpureipennis), kuvaamallani yksilöllä oli pituutta varmaankin reilu sentti.

Eivätpä marjaluteetkaan (Dolycoris baccarum) kovin paljon pienempiä olleet. Marjalude on juuri se ötökkä, joka levittää marjoihin pahaa haisua ja makua. Marjalude käyttää ravintonaan mansikkaa, vadelmaa, mesimarjaa, päärynää ja peltosauniota.

Tunnistamisen kannalta minulle tuotti eniten päänvaivaa jaspislude (Peripalus strictus), joka oli selvästi edellisiä luteita pienempi. Ja vaikka jaspislude on eteläsuomessa melko yleinen, voi olla, että kyse on kuitenkin jostakin muusta kaverista.

Koiranputkilla vieraili myös kevään ensimmäinen pyjamalude, kiinnostavan näköinen punamustaraidallinen veikko, mutta se vilahti tiehensä niin nopeasti, etten ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Mutta seuraavalla kerralla sitten.

Vadelmapuskasta tuli esiin myös muita öttiäisiä - sylkikuoriaisia. Sekä havusylkikuoriainen (Cantharis nigricans) että kaunosylkikuoriainen (Cantharis pellucida) päättivät asettua kuvattaviksi.

Vuosi sitten kesällä muistan ihmetelleeni leppäkerttujen (Coccinellidae) vähäistä määrää. Niitä ei koko kesän aikana näkynyt muutamaa yksilöä enempää. Ilokseni ne ovat tänä keväänä palanneet kamerani ulottuville monilukuisena joukkona. Leppäkertuilla onkin juhlat, kunhan ne löytävät viinimarjapensaan, jonka kirvat ovat valloittaneet!

 
Leppäkerttujen lisäksi minua ilahdutti kovasti hyvin sympaattisen oloinen kärsäkäs (Curculionidae), joka onnistui löytämään itselleen kaverin. 

Rajasuon muistomerkki

Aurinkoisena ja lämpöisenä kevätpäivänä on mukava pakata eväät reppuun, hypätä pyörän selkään ja lähteä katsastamaan lähialueiden muistomerkki- ja nähtävyystarjontaa. Lyhyintä tietä mökiltä on noin kolmisenkymmentä kilometriä Haminan puolella sijaitsevalle Rajasuon muistomerkille. Rajasuon muistomerkki sijaitsee - tällä hetkellä tietyömaan kourissa - olevan valtatie 7:n varrella, muutaman kilometrin valtatieltä pohjoiseen.

Autoillen pääsee reilun puolen kilometrin päähän muistomerkistä ja kääntöpaikalla on reilusti tilaa suuremmankin kulkuneuvon kääntämiseen, jos muita ei ole parkissa. Aivan matalapohjaisella autolla en reissulle kuitenkaan suosittelisi lähtemään! Maastopyöräkin on tälle etapille soveltuva kulkupeli ja tavallisellakin pyörällä liikkuminen onnistuu hyvin. Viimeiset sadat metrit on kuljettava jalkaisin kohtalaisen hyvin maastossa näkyvää ja osittain merkittyä polkua pitkin.

Rajasuon muistomerkki on pystytetty vuonna 1991 niiden kymenlaaksolaisten sotilaiden muistoksi, jotka venäläiset desantit ampuivat sotien aikana vuosina 1939 - 1944. Muistomerkki on pystytetty paikalle, jossa nuori, 17-vuotias Kattilaisten kylästä kotoisin oleva Arvo Harjunen haavoittui desanttien ammuttua häntä vatsaan kuolettavasti vuonna 1944. Muistomerkistä huolehtii käsittääkseni Etelä-Kymenlaakson sotilaspoikien perinnekilta.

Muistomerkille lasketaan vuosittain perinnepäivinä seppele, ja nytkin siellä käydessäni oli vielä jouluaatonaattona lasketun kukkalaitteen jämä ja ilmeisesti samasta tilaisuudesta peräisin olevat lyhdyt.

Muistomerkin läheisyydessä on linnunpönttöä muistuttava laatikko, josta löytyy vieraskirja ja kynä. Paikalla näytti vierailleen kohtalaisen paljon kulkijoita - suurin osa Kymenlaaksosta - mutta myös huomattavasti kauempaa. Ympäristö on myös geokätköilyyn otollinen ja läheltä muistomerkkiä löytyy ainakin yksi kätköpaikka.

Kaakonkulma on tunnettu siitä, että lintujen kevät- ja syysmuuton aikaan se on lintubongarin paratiisi. Paluumatkalla Rajasuolta oli pysähdyttävä ottamaan kuva, kun Museotietä Virojokea kohti ajellessani kaikkiaan 17 joutsenta uiskenteli läheisessä lahdessa.

Helatorstain helmiä

Kuten eri puolilla Suomea on huomattu, auringonpaiste sai pienet pörriäiset, perhoset ja muut ötökät heräämään ja puiden aavistuksenomaiset silmut puhkeamaan näyttäviksi keväänvihreiksi lehdiksi. Suurin osa kaikista pajuista on jo aikoja sitten lopettanut kukintansa, mutta mökkipihan perukoilla kasvaa yksilö, jossa pajunkissat ovat parhaimmillaan muita puita myöhemmin. Öttiäisten seuraamisesta kiinnostuneille puu tarjoaa mainion tarkkailukohteen, ja kun helatorstain tietämillä vietimme mökillä pidennettyä viikonloppua, kävi puussa melkoinen kuhina.

Ensimmäiset keväällä nähtävät neitoperhoset (Nymphalis io) ovat talvehtineet aikuisena ja mökkiympäristön vanhat rakennukset tarjoavat niille loistavan mahdollisuuden horrostamiseen. Toiset ovat selviytyneet talvesta paremmin kuin toiset... Kaikki ne kuitenkin pyrkivät saattamaan uuden perhossukupolven alkuun - uuden kesän sukupolvi lenteleekin sitten heinäkuussa, eli käytännössä neitoperhosia voi nähdä huhtikuusta syyskuuhun!

Pajun kukkasilla viihtyivät myös mehiläiset (Anthophila). En kuitenkaan osaa arvioida ovatko ne vain yksittäisiä erakkomehiläisiä vai paikalliselta mehiläistarhalta medenkeruumatkalla olevia työmehiläisiä.

Mehiläisten lisäksi monenlaiset kukkakärpäset (Syrphidae) pyörivät pajun oksistossa. Kukkakärpäsistä tulee aina mieleeni entisen työkaverini ikääntynyt äiti, joka on täysin vakuuttunut siitä, että nämä ovat ampiaisen poikasia. Mikään ei saa häntä vakuuttuneeksi siitä, etteivät ne ole ampiaisia...

Myös kimalaiset (Bombus) ovat löytäneet tiensä pajun oksistoon. Kimalaiset oli huomattavasti helpompi erottaa toisistaan takapään värityksen perusteella kuin mehiläiset tai kukkakärpäset. En kuitenkaan pysty edes arvailemaan kuvaamieni mehiläisten lajia. Mutta helposti niiden touhuja katsellessa vierähtää tunti jos toinenkin! Ja kameran muistikortilla on muistona sadoittain epätarkkoja öttiäisiä tai kuvia pelkistä pajunkissoista, kun kaveri, jota yrittää kuvata, ottaakin lentävän lähdön seuraavalle kukalle...

Kevään ensimmäinen sarvijäärien heimoon kuuluva sarvijaakko (Acanthocinus aedilis) ilmestyi eteeni mäntypölkystä, jonka olin juuri halkaissut. Kännykkäkamera sattui olemaan lähellä, joten kuva lähti myös nelivuotiaalle kummitytölle Australiaan. Tyttö totesi, että aika pitkät sarvet on kaverilla. Kuten kuvasta näkyy!

Baskeri ja kelluvia rusinoita

Jokainen retki Virojoelle jaksaa yllättää tavalla tai toisella. Tällä kertaa en puhu uusista kuvauskohteista tai harvinaisen aikaisin nähdystä perhosesta. Vappureissulla yllätys oli puettu perinteeksi muodostuneen paikallisen kyläjuhlan muotoon, jonne - syystä tai toisesta - emme aikaisempina vuosina ole eksyneet.

Väkeä Virojoen keskustaan oli saapunut paikalle runsaasti, kuka puusiltaa kävellen, kuka isompaa tai pienempää tietä, erilaisia menopelejä ajellen. Puistoaukiolle laitetut penkit täyttyivät ihmisten iloisista ilmeistä ja pilvettömältä taivaalta paistavan auringon ansiosta ilmassa oli kevään tuntua ja lämpöä.

Paikalle oli järjestetty toimintaa niin perheen pienimmille kuin varttuneemmallekin väelle. Halutessaan väki saattoi kuunnella posetiivin soittoa tai torvimusiikkia (jota loihti ilmoille Kymenlaakson puhallinmusiikkiyhdistyksen seitsikko), saada ilmapallosta näppärästi pyöritellyn koiran, käsi- tai kasvomaalauksen, seurata puheita ja patsaan lakitusta tai nauttia vappusimaa.

Takasen puisto Virojoen partaalla keskustassa oli kunnostettu ja puiston avauspuheen pitäjän, mökkinaapurimme kuvataiteilija Jaakko Liukkosen mukaan aiemmin nuhjuisesta ja ränsistyneestä puistosta puuttuivat enää esiintymislava ja jokirantaan vievät portaat. Vielä muutama puu odottaa kaatajaansa ja opastaulut paikkaansa.

Kuvanveistäjä Johannes Takasen patsas, joka oli paljastettu 4. päivänä elokuuta 1985, on näkyvällä paikalla puistoaukiolla. Johannes Takanen on Virojoella 1849 syntynyt ja Roomassa nuorella iällä 1885 kuollut taiteilija. Tunnustettakoon, etten itse tunne Takasen veistoksia Tampereen taidemuseon kokoelmiin kuuluvaa Rebekkaa enempää...

Johannes Takanen seura on kuitenkin vuosittain laskenut patsaan juurelle kukkia aina taiteilijan syntymäpäivänä, joka muuten sattuu olemaan samana päivä kuin Jean Sibeliuksella (ja jos päivää ei joku tiedä, niin kerrottakoon, että se on 8. joulukuuta). Kukkien laskemisen lisäksi Takasta muistetaan myös vappuna - kuten niin monia patsaita ympäri Suomen - lakittamalla.

Takasen patsas ei kuitenkaan saa mitä tahansa lakkia vaan Virolahden seniorit ry:n valmistaman jättikokoisen baskerin. Lakitusvuoro vaihtuu vuosittain ja tänä vuonna lakituspuheen piti Kaakon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Siru Ahopelto.

Puheensa loppuun Ahopelto lainasi osuvasti Juha Hurmeen sanoja, koska "vappuna täytyy aina lausua poliittinen julkilausuma": Jos tulipalo syttyy, sammuta se. Jos työttömyys uhkaa, järjestä töitä. Jos väkivalta kutsuu, älä lähde. Jos luonto on henkitoreissaan, elvytä se. Jos typeryys raivoaa, perusta kirjasto. Jos vaalit hävitään, voita seuraavat. Jos kulttuuri kuolee, ala laulaa.

Ja niin mikä Kaakon Kamarimusiikki? Virojoella ja sen lähiympäristössä järjestetään heinäkuun 12.-16. päivä runsain mitoin laadukasta musiikkiohjelmaa. Kaakon Kamarimusiikin tulevan heinäkuun konsertit löydät TÄSTÄ.

Mikä Takasen puiston avauksessa ja patsaan lakituksessa hymyilytti eniten? Tietysti kysymys mistä voi ostaa kelluvia rusinoita ja Pyterlahden oma pappamopojengi "El Reinos"!