Polku on reitti

Polku on luonnossa kulkeva reitti kahden pisteen välillä. Ja metsäisessä luonnossa on aina polkuja.
Yksi metsäpolku on puistossa, toinen viidakossa, kolmas kaukana korvessa. Polku voi olla tie tai katu, kuja tai väylä, rata tai reitti.
Se ei välttämättä kulje puiden seassa, vaan saattaa syrjähdellä pihateille ja pientareille, asfaltillekin.
Eikä aina pysytä pelkästään kuivalla maalla...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Hiidenkirnut Askolassa

Pyöräretkeni kolmannen päivän tutustumiskohteeksi olin suunnitellut Askolassa olevat hiidenkirnut. Askolan hiidenkirnualue on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen, sillä siellä on pienellä alalla yli 20 erikokoista hiidenkirnua. Hiidenkirnualuetta valvoo hiidenkivi, joka on koko alueen tunnus.


Hiidenkirnu on siis hiekan, soran ja kivien yhdessä veden kanssa kallioon kaivertama onkalo. Jääkauden päättyessä sulavan veden liikkuessa kiinteät aineet ovat kuluttaneet kalliota, kunnes siihen on muodostunut muodostunut pienempiä - tai Askolassa useampia suurempia - koloja. Hiidenkirnut ovat syntyneet noin 10000 vuotta sitten jääpeitteen vähitellen vetäytyessä pois Suomen yltä.




Askolan hiidenkirnuille on kullekin annettu nimi, mutta nimeämisen perusteista minulla ei ole mitään käsitystä. Kenties nimet on annettu 1960-luvulla, jolloin alue on avattu suurelle yleisölle tai ehkä jo aikaisemmat sukupolvet ovat nimenneet näitä luonnonmuodostelmia. Pienimmät alueella näkemäni hiidenkirnut olivat halkaisijaltaan vain muutaman sentin mittaisia, eikä niitä ollut merkitty mitenkään. Suurin merkityn alueen kirnuista on Jättiläsen kuhnepytty, jonka halkaisija on 4,3 m ja syvyys peräti 10,2 m. Käytännössä kaikki hiidenkirnut olivat täyttyneet hyvinkin tummalla valumavedellä.

Rinteellä, jossa merkityt hiidenkirnut ovat, on kulkua paikasta toiseen helpotettu puisilla portailla ja narukaiteilla, mutta mikään huonojalkaisen paikka Kirnukallio ei ole. Liikkuessaan on syytä katsella ympärilleen, sillä "suojausta" ei läheskään kaikkialla ole ja pudotukset ovat jyrkkiä! Valitettavasti kolmiulotteisuus häviää valokuvista - hiidenkirnujen mittasuhteet on koettava itse.















Parkkipaikalta hiidenkirnualueelle johtaa noin puolen kilometrin mittainen metsäpolku tai alueen kiertävä metsäpolku. Korttian kylän kirnukallioilta voi ihailla myös ohitse virtaavaa Porvoonjokea ja joen vastakkaisella puolella olevia jyrkkiä kallioseinämiä.

Valon ja varjon leikki metsässä kallioiden varjoissa on vaikuttavaa! Valokuvaustaidot joutuvat koetukselle jyrkkien erojen tallentamiseksi kameran muistikortille...









Hiidenkirnualuetta voin suositella kaikille Mäntsälän ja Askolan suunnalla liikkuville. Pikaiseen käyntiin riittänee tunti pyöriskelyä alueella, mutta jos haluaa rauhassa tutustua opastauluihin ja maisemiin, kannattaa aikaa varata ainakin parin tunnin verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti