Helatorstai ja pitkä viikonloppu

Sillä aikaa, kun kaivonporarit pörräsivät isojen koneidensa kanssa, minä käytin hieman pienempiä koneita. Sieltä täältä oli pihaan kertynyt koivun ja männyn runkoja, jotka piti pikaisesti saada polttopuiksi. Samaan aikaan, kun ensimmäiset raparoiskeet lensivät kaivannosta, olin saanut puut pilkotuksi. Loppuiltapäivä sitten kului niiden kantamisessa siisteihin pinoihin.

Läheiseen sähkötolppaan ilmeistyi tikka nakuttelemaan itselleen koloa, mutta ilmeisesti se ei tikan itsensäkään mielestä ollut kovin järkevä paikka... Muurahaiset sille tuntuivat maistuvan, mutten saanut sitä kameran tähtäimeen silloin, kun se hyppeli maassa. Muurahaispesän vieressä vanhaan ja vinoon linnunpönttöön oli ilmestynyt kirjosieppopariskunta. Varsinkin uros päästi minut hämmästyttävän lähelle kuvaamaan!

Kuluneena viikonloppuna on ollut hauska seurata, kun mökin takana kukkivat yhtä aikaa sini-, valko- ja keltavuokot. Lisäksi aivan niiden vierestä löytyy sekä valkoisia että violetteja orvokkeja.  Muitakin kukassa olevia kasveja mökkitontilta löytyy: ketunleivät kasvavat tien varressa melkein valkoisena mattona. Kielo on levittäytynyt kaivolle vievän polun varteen. Vielä ei kielonkukkien tuoksu ole vallannut rinnettä, mutta ehkä jo ensi viikolla tuoksu leviää tiskipaikalle asti.

 

Hyötykasveista mustikoissa alkaa näkyä jo aavistus tulevan kesän herkuista. Grillipaikan vieressä peltokanankaali (ehkä) on aloittelemassa kukintaansa. Nokkosetkin tuli hyödynnettyä lettujen mausteena ja silmäteräni lipstikka oli puskenut itsensä jo reilun parinkymmenen sentin korkuiseksi.

 

 

 

Perhosiakin kuluneina päivinä on lennellyt runsaasti. Olen nähnyt ainakin tyttöperhosia, sitruunaperhosia, suruvaippoja ja yhden sinisiiven. Kameran linssin eteen pysähtyi ystävällisesti neitoperhonen, joka asettui ojan yli vievän puusillan poikkipuulle. Toinen - itselleni uusi tuttavuus - oli perhosharrastajan rysästä löytynyt, yöperhosiin kuuluva kirjokehrääjä. Se kuulemma viihtyy koivua kasvavissa ympäristöissä ja on Itä- ja Keski-Suomessa yleinen.

 

Kaivoa katsomassa

Virojoen mökillä vedet on vuosikymmenien ajan otettu pellon reunalla sijaitsevasta lähdepohjaisesta kaivosta. Yleensä vesi on hyvää, kylmää ja raikasta. Ikäviä ovat muutamat päivät sen jälkeen, kun pellot omistava maanviljelijä on levittänyt lihakarjansa jätökset pellolle... Kaivossa on myös se vika, että joka vuosi vesi käy vähiin ja kaivon pohja häämöttää viimeistään heinäkuun helteiden jälkeen.

 
Tänään - pitkän harkinnan jälkeen - pihaan ajoi toistakymmentä metriä pitkä ajoneuvoyhdistelmä keltaiset valot vilkkuen. Porakaivon paikkaakin oli mietitty pienemmällä ja suuremmalla porukalla: olisi helpompaa (ja halvempaa) porata sieltä, missä peruskallio tulisi vastaan mahdollisimman nopeasti. Mutta, mutta, mutta, mistä ihmeestä se paikka löytyisi?

Jos isoista autoista lähti ääntä, sitä lähti vielä enemmän siinä vaiheessa, kun poraaminen alkoi. Kuulosuojaimet olivat tarpeen jopa sisällä! Ensimmäiset 12 metriä koneet pöllyttelivät soraa. Sen jälkeen päästiin kiinni kallioon, joka maan pinnalle päästessään pölisi enemmän kuin osasimme arvata. Ja pölyä riitti. Ja riitti. Ja riitti. Kokonaista 94 metriä peruskalliota hinkattiin pölyksi, joka levisi lähinnä naapurin tontille. Näkymä oli hetkittäin kuin sotatantereelta kaikkine savuineen!

Pitkältä tuntuneen päivän jälkeen laitteesta vihdoin ryöpsähti rapaa ja kuraa. Vielä hetken odotus, ja letkusta alkoi tulla pahemman näköistä mönjää kuinTalvivaaran poistoputkista.

Lopulta vesikin kirkastui ja 15 cm halkaisijaltaan oleva putken pää jäi odottamaan pumppua ja kaunista katosta. Vesikin ehkä täytyy vielä tutkituttaa ennen laajamittaista nauttimista, mutta 106 metriä reikää piti kaivaa, jotta vettä löytyi!