Polku on reitti

Polku on luonnossa kulkeva reitti kahden pisteen välillä. Ja metsäisessä luonnossa on aina polkuja.
Yksi metsäpolku on puistossa, toinen viidakossa, kolmas kaukana korvessa. Polku voi olla tie tai katu, kuja tai väylä, rata tai reitti.
Se ei välttämättä kulje puiden seassa, vaan saattaa syrjähdellä pihateille ja pientareille, asfaltillekin.
Eikä aina pysytä pelkästään kuivalla maalla...

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

PureBite ja Hullu Poro

Kuluneella viikolla on pitkästä aikaa ollut sen verran vapaata, että tuttujen kanssa on sovittu treffejä Tampereen keskustan ruokapaikkoihin. Alkuviikon tapaamisen olimme entisten työkaverien kanssa sopineet hotelli Ilvestä vastapäätä sijaitsevaan uudehkoon PureBite-ravintolaan. Porukassamme on sekä vannoutuneita lihanpurijoita että kasvissyöjiä, joten ravintola osoittautui loistovalinnaksi.

PureBitessa tarjoillaan nimensä mukaisesti puhdasta, lähialueella tuotetuista tuotteista valmistettua ruokaa. Makumaailma ja annokset viittaavat vahvasti Thaimaan ja osin myös Japanin suuntaan. Ruokien pohjina ovat erilaiset salaatit, wokit ja sushit. Ensimmäisellä makumatkallamme noin puolet porukasta päätyi kana-halloumi -salaattiin ja toinen puoli Phad Kra Phao -Thai wokkiin, joka koostui riisistä, chilistä, basilikasta, pavuista, bambusta ja munista. Lisäksi valitsin tarjolla olleista proteiininlähteistä jättikatkaravut. Tulisuusasteen miedoin vaihtoehto "hottis" oli varsin mieto, joten seuraavalla kerralla tiedän valitsevani "hotimman".

Jälkiruoaksi päätimme nauttia ravintolassa kookoskermaan valmistettua jäätelöä, joka kyllä vei kielen mennessään, kuten koko muukin menu. Tätä paikkaa voi hyvillä mielin suositella aasialaisen ruoan ystäville.




Useammassa porukassa olemme keskustelleet siitä, miten lapset saa käyttäytymään ravintolassa, kun ruoan saaminen kestää kauan ja paikallaan istuminen on vaikeaa. Minulla on siihen pikku vinkki. Hanki älypuhelimen kameraan satuhahmoja näyttävä sovellus. Varsinkin näin ennen joulua kiinnostus on taattu, kun tontut hyppelevät pöydällä, lattialla tai ihmisten olkapäillä. Ainakin nelivuotiaaseen kaikki satuhahmot uppoavat hyvin. Toinen hyvä vaihtoehto voi olla aarrearkku, jollaisen ex-työkaverini oli löytänyt lapsenlapselleen joululahjaksi...




Ja lisää ruokaa! Tänään kokoonnuimme Tampereen Koskikeskuksessa sijaitsevaan Hulluun Poroon joulubrunssille. Nimestä huolimatta brunssi oli monipuolinen eivätkä joulun maut mitenkään liikaa korostuneet. Sunnuntaibrunssin hinta-laatu-suhde on kohtuullinen, ja kun söimme pitkän kaavan mukaan kaksi ja puoli tuntia alkupaloista jälkiruokaan viiden - kuuden kierroksen verran, oli loppuiltapäivän täysinäinen olo taattu!



Vielä ennen joulua on muutama päivä töitä, huomenna on töissäkin vuorossa joululounas ja kotona jääkaapissa tuoresuolattu kinkku jo odottaa paistajaa!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä

Muutama viikko sitten sataneesta ensilumesta ei enää ole tietoakaan ja 98. itsenäisyyspäivää on saatu ainakin Kangasalla juhlia +8 °C vesisateessa. Syksyn sateissa olen viettänyt monet illat ja viikonloput tietokoneen ääressä selvitellen äitini suvun historiaa 1600-luvun loppupuolelta nykypäivään. Siinä sivussa olen päässyt kaivelemaan esiin kalkkeutuneen historian osaamiseni, sillä Suomen rajaa on useampaan otteeseen siirrelty Kaakkois-Suomen ja Karjalan alueella milloin Ruotsin milloin Venäjän hallitessa alueitamme. Vaikka Euroopassa ja lähialueilla on tälläkin hetkellä käynnissä melkoisia myllerryksiä, saamme kuitenkin viettää juhlapäiväämme hyvinkin rauhallisissa oloissa!



Linnan juhlien etkoja ja jatkoja on mainostettu kanavalla jos toisellakin. Yle Teemalta tuli iltapäivällä perinteisesti Edvin Laineen versio Tuntemattomasta sotilaasta, mutta tänä vuonna jätin jatkosotakuvauksen katselun väliin. Linnan juhlien pukuloistoa ja tämän vuoden ilmestyksiä täytynee sentään vilkaista. Ylen sivuilla kerrotaan, että presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotto sai alkunsa vuonna 1919, jolloin linnassa isännöi Kaarlo Juho Ståhlberg. Vieraita oli tuolloin 150 ja heille tarjottiin kahvia ja makeaa leipää. Kättely, joka on nykyisin tv-lähetysten keskiössä, sai alkunsa vuoden 1925 juhlista.




Kävelylenkki sateisessa metsässä, kotimaisesta lampaan kaslerista tehtyä pataa, muutama kupillinen pavuista jauhettua kahvia ja hyvää lukemista, siinä omat ainekseni tähän päivään. Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ensilumi

Olen juuri päässyt valittelemasta mustaa ja märkää marraskuuta, kun perjantaina taivaalta alkoi tulla lunta oikein kunnolla. Lumisadetta, märkää lunta ja tuulta riitti vielä lauantainakin niin, että Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa sähköt katkesivat yli 50 000 kotitaloudelta. Puita on rysähdellyt sähköjohtojen päälle useammassa kuin yhdessä paikassa. Eivätkä sähköyhtiöt osaa luvata milloin viat saadaan korjatuksi.

Luonto on kuitenkin - pilvisestä harmaudesta huolimatta - hämmästyttävän kaunis tykkylumisine puineen. Lumen aiheuttama kuorma on saanut monet puut taipumaan ja katkeamaankin...





Kuluneiden parin päivän aikana kuvia on tullut otettua niin kännykällä kuin "oikealla" kameralla. Yksittäiset auringon säteet pilvien läpi, illan hämärä, sinisen ja punaisen monet sävyt ovat yrittäneet tallentua digimuotoon kameran muistikortille.



Jääkiteet puissa ovat kuin koru. Lähialueilla liikkuessaan huomaa, että lehdettömätkin puut voivat olla kauniita erilaisine väreineen. Lumen peittäessä risukasoja järveä kohti taipuvat oksat saavat nekin aivan uuden ilmeen.




Puiden ja taivaan heijastukset järven pintaan saavat odottamaan pakkasia, järven jäätymistä ja luisteluretkiä...

tiistai 17. marraskuuta 2015

Matkalla jossain Itä-Suomessa

Itäisessä Suomessa oli viikonloppuna jo täysi talvi, kun kävimme siellä pidennetyn viikonlopun ja synttärijuhlien merkeissä. Olimme kuvitelleet tekevämme reissun vielä kesärenkailla, mutta onneksi tuli vilkaistua säätiedotuksia pari päivää ennen lähtöä! Lunta tuprutteli Pohjois-Karjalassa ja Savon rajalla mennen tullen, mikä toisaalta ei haitannut yhtään, kun ulkona oli huomattavasti valoisampaa kuin täällä Hämeessä. Eikä talvinen sää muutenkaan ikävältä tuntunut, sillä vielä ei ollut kovin kylmää. Sitä paitsi syksyinen, märkä pimeys on huomattavasti tylsempää.



Itä-Suomessa ei tylsyydestä ollut tietoakaan, kun suuntasimme Joensuun ainoaan nepalilaiseen ravintolaan Mount Ganeshiin ruokailemaan. Ravintola sijaitsee lähellä toria, vanhan linja-autoaseman rakennuksessa. Vanha linja-autoasema herättää runsaasti muistoja siitä, kun pikkutyttönä tuli odoteltua bussia kerran jos toisenkin musiikkiopistolta kotiin palattaessa. Silloin kauan sitten se viimeinen bussi kotiin lähti klo 20.20, joten kun orkesteri tai soittotunnit kahdeksalta loppuivat, ei asemalla pitkään tarvinnut notkua...

Ravintolassa oli paljon ruokailijoita, mutta palvelu oli siitä huolimatta nopeaa ja ystävällistä. Ruoka oli hyvää ja sopivasti mausteista, kuten itämaisiin herkkuihin sopiikin. Ja kuten useissa muissakin paikoissa, ruokaa riittää kyllä nälkäisimmällekin seurueen jäsenelle!



Kun kotona oli lisäksi tarjolla karpaloilla, kermavaahdolla ja tikkareilla koristeltu kakku, kannatti käydä rentoutumassa matkalla jossain Itä-Suomessa.



maanantai 2. marraskuuta 2015

Yltä ja Alta - tilataidetta Pinsiössä

Yltä ja Alta on amerikkalaisen Nancy Holtin taideteos, joka on saanut vaikutteita muun muassa muinaisista arkeologisista kohteista kuten Perun Naszca Lines ja Englannissa sijaitseva Uffingtonin Valkoinen Hevonen. Paikalliset opastaulut kehottavat aloittamaan alueen tarkastelun Pinsiön laavulta, josta aluetta (lue: sorakuoppaan rakennettuja "tunneleita") voi katsella koko laajuudessaan.

Laavulle pääsee autolla tai tilataideteoksen parkkipaikalta pientä polkua pitkin kävellen. Laavulla on tulentekopaikka, joten halutessaan sinne voi tehdä pidemmänkin eväsretken.


Kaikki teoksen tunnelit on suunnattu pohjois-etelä tai itä-länsi linjalle. Tunneleiden risteyskohta on vertauskuvallinen maailman keskipiste, jossa nämä neljä pääilmansuuntaa yhtyvät. Ilmeisesti turvallisuussyistä kohti taivasta osoittava tunneli on peitetty ristikolla... Alueelle on rakennettu myös kolme pyöreää lampea, joista taivas heijastuu. Ne kuvaavat "maan silmiä" seneca-intiaanien tarustoon pohjautuen.



Nancy Holt aloitti teoksen suunnittelun 1990-luvun alussa. Hänen kerrotaan sanoneen, että "Maisema toi minulle elävästi mieleen kuvat, joita Apollo 11 lähetti maahan avaruudesta". Teoksen tarkoituksena oli luoda esteettinen maisemointi entiselle soranottopaikalle. Yltä ja Alta -teos valmistui vuonna 1998.

Alueen esitteen mukaan "Pehmeästi kaartuvan maavallin lävistävät suorat tunnelit luovat ihmisen rakentaman geometrisen ja luonnon muovaaman orgaanisen muodon vuoropuhelun. Teos antaa aihetta pohtia vastakkaisuuksia: lähellä-kaukana, heijastus-todellisuus, kokonaisuus-yksityiskohta, ilma-maa. Samalla Yltä ja Alta tutkii orientoitumista tilaan sekä taivaan ja maan välistä suhdetta".




Tilataideteos Yltä ja Alta löytyy Hämeenkyröstä 3-tien varresta osoitteesta Sasintie 555, Pinsiö. Taideteosta voi tutkia maan tasolta sorakuopan pohjalta, tunneleista, teoksen päältä ja sen ympäristössä kulkevilta poluilta.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Taivaalla nähtyä

Kuluneella viikolla taivas on peittynyt paksuihin, harmaisiin pilviin, eikä joka syksyiseltä tihkusateeltakaan ole vältytty. Aikani kuluksi selasin kevään, kesän ja syksyn aikana ottamiani kuvia, joissa taivas olisi - jos ei kirkas, niin ainakin muuten kiinnostava. Ensimmäiseksi silmiini osuivat maaliskuiset kuvat auringonpimennyksestä.


Aurinko vuorokauden eri aikoina ja kaikenlaiset enemmän tai vähemmän kiinnostavat pilvimuodostelmat näyttivät olevan kameran tähtäimessä usein. Useammasta kuin yhdestä kuvasta ihmettelin, mitä olen yrittänyt kuvata...



Osassa kuvista oli toki selkeä kohde, kuten viime viikonloppuna muuttomatkallaan olleet valkoposkihanhet. Suurimmassa näkemässäni, mökin viereiselle pellolle laskeutuneessa parvessa oli kaikkiaan pari tuhatta hanhea. Hanhia kuvaamassa ollut paikallinen lintuharrastaja kertoi lintuja olleen aamulla jopa nelisen tuhatta, mikä on varmasti ollut aivan huikea näky aamuauringon noustessa merellä!


Superkuun pimmennys syyskuun lopussa jäi kuvaamatta, vaikka nousin sitä varten aamuyöstä ylös ja tallustelin pihalle. Taivaalla oli tuolloinkin niin paksuja pilviä, että tunnin valvomisen jälkeen painuin takaisin nukkumaan. Otin vahingon takaisin viikko takaperin tähtikirkkaana yönä ja kuvasin naapurin saunamökkiä...



Koko kesän mökin viereiseltä pellolta on kuulunut älytöntä pörinää, kun mökkinaapurin pojat ovat ajelleet pellolla ja metsässä milloin kaksipyöräisillä, milloin nelipyöräisillä moottorivempaimilla. Kesällä kuitenkin yllätti ääni yläilmoista: moottoroitu varjoliidin päristeli iloksemme useampia kierroksia välillä puiden latvuksia hipoen.


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Oravan syksy

Kerrostalopihassamme on tämän syksyn aikana näkynyt tavanomaista runsaammin oravia, jotka napsivat pihatammesta terhoja piilotettavaksi talven varalle. Olisikohan oravien määrän lisääntymisellä yhteyttä naapuritontin puiden hakkaamiseen ja rakennushankkeeseen? Vaikka hauskaahan oravien puuhia on ollut seurata!




Oravista tulee aina mieleeni Immi Hellenin teksti, vanha kansakoululaulu "Oravanpesä". Useimmat suomalaiset muistavat kyseisen laulun ainakin jollakin tavalla, vaikkakin siinä puhutaan enemmän talvesta kuin syksystä.

"Kas, kuusenlatvassa oksien alla 
on pesä pienoinen oravalla. 
Sen poikaset siinä ne leikkiä lyö 
ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vihreä, vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruikkuiset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesässä pienoinen pää,
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja siitä se näkevi loitos sangen
yli puitten latvain ja valkean hangen.
Kas, susikin alhaalla vaanien käy - 
ei oravan pesässä pelkoa näy.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikaset tuttuhun kehtoon.
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.

Sävelmän edelliseen lauluun teki P. J. Hannikainen, joka kylläkin jätti laulusta alkuperäisen runon neljännen säkeistön pois...



Tämä juttu olisi tietysti pitänyt kirjoittaa eilen, Aleksis Kiven päivänä, sillä ei käy päinsä, että oravalauluista puhuttaessa unohtaisi toisen suuren klassikon: Laulun oravasta, joka tunnetaan myös Timon lauluna Seitsemästä veljeksestä.

Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa:
Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii, 
Taisteloa allans' monta; havuoksan rauhanviiri päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen keinuvassa kehtolinnas! 
Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusen äitinrinnas: Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, 
Linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien kultalaan.

Tätä tekstiä on sävelletty useammankin säveltäjän voimin. Vanhoja koululauluja muistelevat tunnistanevat heti Aapo Similän melodian, vaikkei säveltäjän nimi sanoisi mitään. Muita kyseisen tekstin säveltäjiä ovat ainakin Otto Kotilainen ja Jyrki Heikkilä. Myös Kaj Chydeniuksen versio on kuuntelemisen arvoinen!



Kolmas oravalaulu, joka enempiä miettimättä tulee mieleen (ja luo mielikuvia Aku Ankasta), on tietenkin Tiku ja Taku. Laulun sanat ovat Reino Helismaan käsialaa ja säveltäjänä on toiminut - kukas muu kuin - Toivo Kärki.

Mä olen pikku Tiku! Mä olen pikku Taku!
On työnämme ja huvinamme terhojen vain haku!
La-la-lallati-lallati-laa! Hauska metsässä on asustaa!
Me kahteen pekkaan perustimme ikioman kerhon
ja jäsenmaksuks määräsimme yhden tammenterhon.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!

Ja tammen onkalossa on koti meillä, jossa
ei vaara pääse väijymään kuin joskus vahingossa.
La-la-lallati-lallati-laa! Hyllyt notkua terhoista saa!
Ei puutu meiltä ikkunaakaan, tuvassa on ovi
niin pieni, ettei huuhkajakaan vieraisille sovi.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!

Jos vastaan tulee näätä, niin pakoon täyttä päätä!
Sen hampaat on niin terävät ja katse niin kuin jäätä.
La-la-lallati-lallati-laa! Meitä näätä ei voi tavoittaa!
Kun Tiku väsyy, piilostansa leikkiin vaihtuu Taku,
ja näädältä jo ajossansa menee voiton maku.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!

Kun talvi antaa lunta, on hauska vetää unta.
On oma koti oravankin onnen valtakunta.
La-la-lallati-lallati-laa! Tammi pieniä suojella saa!
Niin viihtyisää ja riemukasta on sen tammen luona,
ja kesän työstä ahkerasta kielii talven muona.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Syyslomalla

Tänä vuonna muutaman päivän mittainen syyslomamme ajoittui syyskuun loppuun. Metsässä oli jo kovasti syksyn tuntua varsinkin aamuisin, jolloin kimalainen yritti heräillä hyhmästään ja hämähäkin verkot pisaroivat kosteutta.
 



Päivän kirkastuessa muutakin elämää alkoi näkyä: syksyn varmaankin viimeiset amiraalit lennähtivät lämmittelemään sinne mistä aurinkoa vielä löytyi, heinäsirkka yritti piiloutua kivikkoon ja hyppeli mahtavilla loikillaan paikasta toiseen. Viherlude onnistui tällä kertaa välttämään metsästysretkellä olleet sudenkorennot ja tänä kesänä harvinainen leppäkerttukin näyttäytyi.





 Metsästäkin löytyi mukavasti saalista: tatteja, suppilovahveroita ja puolukoita.



Eväsretkeä Suursuolle ei kuitenkaan voittanut mikään. Onko hauskempaa kuin hyvin varustautuneena mönkiä mättäältä toiselle karpaloiden perässä tai istahtaa pitkospuille nauttimaan leipää ja kahvia tai kaikessa rauhassa ihailla suojärviä, joita vielä onneksi löytyy - kaikkia soita ei sentään vielä ole ojitettu!