Victorian osavaltio on tähän aikaan vuodesta - Australian kevät ja alkukesä - värikylläinen ja vihreä lähes kauttaaltaan. Lämpötilakin oli juuri sopiva monenlaiseen aktiviteettiin: parhaimmillaan päivälämpö huiteli +30°C tietämillä, pääsääntöisesti kuitenkin parinkymmenen molemmin puolin. Yöllä oli sitten hieman viileämpää.
Luonto yllätti monilla äänillään, joista ensimmäisenä - ja ehkäpä Australialle tunnunomaisena - jäi mieleen kookaburran nauru. Kookaburra eli isonauraja on äänensä ja ulkonäkönsä perusteella varmasti yksi helpoimmin tunnistettavista linnuista. Kookaburran mukaansatempaavaa naurua voit kuunnella TÄÄLTÄ. Linnut olivat myös erittäin uteliaita ja tulivat lähipuiden oksille seuraamaan touhujamme Horseshoe Bendin telttailualueella Little Desertin autiomaa-alueella.
Reissulla oli myös lukuisia suomessakin tutunoloisia lintuja: varislintuja, sorsia ja lokkeja. Lentävän lokin jälkeisessä kuvassa on Hooded plover (Thinornis rubricollis), suomeksi mustapäätylli, joka on Australian alkuperäislajistoon kuuluva kahlaajalintu. Se on Victorian alueella erittäin uhanalainen. Lintuja on enää vain noin 600, sillä lintujen pesintä häiriytyy herkästi, jolloin munat ja poikaset jäävät alttiiksi koirille, ketuille ja lokeille. Rantahietikoilla oli eristettyjä alueita lintujen pesinnän turvaamiseksi ja runsaasti tauluja, jotka kertoivat kuinka lintuja voidaan suojella.
Muutaman linnun tarkempi olemus jäi selvittämättä, kuten tämän harmaan - ilmeisesti haikaransukuisen - linnun. Vuoristoalueen reunamilla kosteikossa tallusteli harmaa-musta-valkoisia lintuja, joiden koko naama vaikutti olevan samaa keltaista kuin nokka ja niiden jalat näyttivät kahlaajalinnun jaloilta. Pieni salapoliisityö googlen ihmeellisessä maailmassa tuotti linnuille nimenkin: masked lapwing. Niistä kerrottiin, että ne ovat "very noisy with a loud penetrating alarm call", mikä piti hyvin paikkansa, sillä ääni kuului sisällekin voimakkaana.
Ihastuttava varpusten sukuun kuuluva pikkulintututtavuus oli Blue wren eli sinikurkkumaluri, jonka "juhlapukuinen" koiras on huomiota herättävän värikäs: päässä ja yläselässä on turkoosia, rinnassa ja pyrstössä kirkkaan tummansinistä ja mustaa, vatsa on valkoinen ja siivet ruskeat. Naaras on sitten mitäänsanomattoman ruskea...
Papukaijojen sukuisia lintuja Australiasta löytyy useita lajeja. Kuviin osui Major Mitchell's cockatoo (Lophochroa leadbeateri) kakadujoukko, lintu, joka värinsä perusteella tunnetaan myös vaaleanpunaisena kakaduna. Varsin kuvaajaystävällinen oli myös papukaijoihin kuuluva punaisen ja sinisen kirjava Crimson rosella (Platycercus elegans), joka elää yleisesti niin vuoristometsissä kuin puutarhoissakin vuoden ympäri Kaakkois-Australian rannikkoalueiden läheisyydessä.
Paljon muitakin lintuja matkalla tuli eteen runsain mitoin. Ne eivät vain olleet halukkaita pysymään paikoillaan niin pitkään, että kärsimätön turisti olisi saanut niistä kuvia! Äänimaisema kaikkine sirkutuksineen, raakkumisineen, vihellyksineen ja piipityksineen oli häkellyttävän runsas - eikä mieleen tullut minkäänlaista mielikuvaa millainen lintu tai muu otus voisi minkäkin äänen päästää.
Ikuiseksi arvoitukseksi jäänee ääni, joka muistutti säännöllisyydessään puhelimen luurista kuuluvaa hälytysääntä, kun kukaan ei vastaa. Tässä lauluäänessä oli jotain samaa kuin kyyhkysen kujerruksessa yhdistettynä käen kukkuu-äänen jälkimmäiseen osaan, mutta samalla se kuulosti liian säännölliseltä ollakseen jonkin luonnonelävän tuottama. Ensimmäisen kerran äänen kuullessamme luulimmekin sitä naapuritelttalaisten herätyskelloksi!
Ja kaikenlaisia muitakin eläimiä, otuksia ja ötököitä kyllä riitti. Niistä lisää seuraavissa jutuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti