Pyhtään kirkko ja sukuhistoriaa

Koska pyöräreissuni kulki pienien kylien ja taajamien kautta ja 1800-luvun lopussa syntyneen isoisäni äidin, Mandin, suku on lähtöisin Pyhtäältä, oli luontevaa valita pysähtymiskohteeksi Pyhtään keskustassa, Kymijoen Pyhtään suuhaaran ja vanhan Turku-Viipuri -maantien risteyksessä sijaitseva Pyhän Henrikin kirkko. Varhainen Pyhtää on ollut suurpitäjä, johon kuuluivat nykyisen alueen lisäksi puolet Kotkasta, Ruotsinpyhtää, Elimäki, läntiset osat Anjalankoskesta sekä osa Lapinjärveä.

Vanhimmat tiedot Pyhtään itsenäisestä seurakunnasta ovat vuodelta 1380, mutta silloisen kirkon paikkaa ei tiedetä. Pyhtään nykyinen kirkko on rakennettu noin vuonna 1460 ja se on säilynyt ulkoasultaan lähes ennallaan. Kellotapuli on rakennettu 1820-luvulla.

Mandin ollessa lapsi Pyhtäällä on toiminut kaksi kiertokoulua (vuonna 1877), joissa kummassakin on ollut yksi opettaja. Näissä kouluissa kävi yhteensä 336 lasta kylän 448 lapsesta. Lisäksi 102 lasta on saanut opetusta kotonaan, kuusi lasta alkeis- tai reaalikoulussa. Neljää lasta ei ole opetettu ”luontovian” takia.

Vuosina 1808 – 1809 käyty Suomen sota päättyi Haminan rauhaan, ja sen seurauksena Venäjä valloitti koko Suomen. Kirkon urkulehterin kaidetta koristavat loviisalaisen Anders Gustaf  Thietzin maalaukset kahdestatoista apostolista on maalattu vain muutamaa vuotta aikaisemmin vuosina 1806 - 1807. Kirkon nykyisissä uruissa on 21 äänikertaa ja ne on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen Espoosta. Urut on otettu käyttöön adventtina 1998.

Mandin isoisän isän, Anders Erikssonin lapsuudenmuistoihin on saattanut kuulua Kymijoen poikkeuksellisen voimakas tulva vuosina 1779 – 1780. Tuolloin Päijänne on ollut kaksi metriä normaalia korkeammalla ja Kymijoki on tulvinut koko matkaltaan. Muita historiakirjoihin jääneitä tapahtumia ja nuoren miehen muistoja ovat ehkä olleet Kustaan sota (vuosina 1788 – 1790) ja vuodesta 1797 alkanut ”köyttöaika”, jolloin Venäjän tsaari Paavali alkoi ottaa Suomesta sotilaita Venäjän armeijaan, mutta koska useimmat miehet eivät lähteneet joukkoihin vapaaehtoisesti, heidät laitettiin köysiin ja vietiin Venäjälle väkisin.

Kun peruutetaan ajassa taakse päin, palataan aikaan, jolloin Ruotsi ja Venäjä kiistelivät Suomen herruudesta. Ruotsin ja Venäjän välisen hattujen sodan jälkeen Turussa tehdyssä rauhansopimuksessa vuonna 1743 osa Kaakkois-Suomea liitettiin Venäjään, jolloin valtakunnan raja siirtyi kulkemaan Kymijokea ja sen suiston läntisintä haaraa pitkin. Pyhtää jakautui kahtia. Ruotsille jäänyttä osaa alettiin kutsua Ruotsinpyhtääksi ja Venäjän puoleinen osa, jonne Mandin suku jäi, säilytti Pyhtää-nimen.

1600-luvun lopussa Pyhtää on ollut itsenäinen hallintopitäjä, jolla on ollut omat käräjät ja nimismies. Anders Erikssonin isoisän isä Johan on syntynyt 1600-luvun loppupuolella, mutta hänen elämästään tai asemastaan ei ole säilynyt tietoja. Pyhtäällä haudattujen luettelosta löytyy useampia Johan nimisiä henkilöitä 1700-luvun alkupuolelta, joten ainoat säilyneet tiedot Johanista ovat hänen lastensa kasteet. Toisaalta - Isovihan (vuosina 1713 - 1721) aikaisista kirkonkirjoista osa on tuhoutunut tai muuten kadonnut...

Johanin lapsuusaikana Pyhtään kirkossa on tehty suuria korjauksia, muun muassa asehuone on muutettu hautakappeliksi. Hieman aikaisemmin kirkkoon on hankittu uusi saarnatuoli ja Lorenz Creutz on kustantanut irtaimiston lisäksi kirkon katon ja seinien kunnostuksen. Kirkossa olevat hautausvaakunat ovat muistona aatelisten henkilöiden hautajaisista. Mellin-suvun vakuuna on vuodelta 1686.

Lorenx Creutz on 1600-luvulla lahjoittanut kirkkoon myös eteläseinälle siirretyn alttarilaitteen, jossa on puuveistoksia. Alttarilaitteeseen liittyvän taulun on maalannut Joseph Desarnaud ja taulussa on kuvattuna Kristus Emmauksessa.

Kirkosta löytyy hyvin varhaista taidetta - esimerkiksi alttarikaapissa on kolme 1400-luvun lopulta peräisin olevaa veistosryhmää: vasemmanpuoleisessa kaapissa on arkkienkeli Mikael ja pahuuden lohikäärme, keskellä Neitsyt Marian kruunaus ja oikealla Pyhä Henrik, jonka jalkojen juuressa on hänet surmannut Lalli. Tammesta tehty krusifiksi alttarikaapin yläpuolella on kotimaisen mestarin työtä keskiajan loppupuolelta.

Vanhaa keskiaikaista taidetta edustavat myös kirkon seinien maalaukset, joita on kaikilla kirkon seinillä. Ne on ilmeisesti otettu esiin vasta kirkon sisätilojen entistämisen yhteydessä 1951 - 1952.

Viimeisimmässä, vuoden 2009 julkisivukorjauksessa kirkon asehuoneen ulkoseinästä on löytynyt kalkkikivinen harmaa risti, joka jätettiin näkyviin kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kuten näistä muutamista kuvista voi päätellä, kirkossa on - sekä sisällä että ulkona - aivan käsittämätön määrä hienoja yksityiskohtia, taidetta ja historiaa kietoutuneena toisiinsa. Jos kaikkeen haluaa tutustua ajatuksen kanssa, ei tunti eikä toinenkaan riitä. Tämä on niitä paikkoja, joista jokaisella käyntikerralla löytää aina jotakin uutta. Suosittelen!

Hiidenkirnut Askolassa

Pyöräretkeni kolmannen päivän tutustumiskohteeksi olin suunnitellut Askolassa olevat hiidenkirnut. Askolan hiidenkirnualue on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen, sillä siellä on pienellä alalla yli 20 erikokoista hiidenkirnua. Hiidenkirnualuetta valvoo hiidenkivi, joka on koko alueen tunnus.

Hiidenkirnu on siis hiekan, soran ja kivien yhdessä veden kanssa kallioon kaivertama onkalo. Jääkauden päättyessä sulavan veden liikkuessa kiinteät aineet ovat kuluttaneet kalliota, kunnes siihen on muodostunut muodostunut pienempiä - tai Askolassa useampia suurempia - koloja. Hiidenkirnut ovat syntyneet noin 10000 vuotta sitten jääpeitteen vähitellen vetäytyessä pois Suomen yltä.

Askolan hiidenkirnuille on kullekin annettu nimi, mutta nimeämisen perusteista minulla ei ole mitään käsitystä. Kenties nimet on annettu 1960-luvulla, jolloin alue on avattu suurelle yleisölle tai ehkä jo aikaisemmat sukupolvet ovat nimenneet näitä luonnonmuodostelmia. Pienimmät alueella näkemäni hiidenkirnut olivat halkaisijaltaan vain muutaman sentin mittaisia, eikä niitä ollut merkitty mitenkään. Suurin merkityn alueen kirnuista on Jättiläsen kuhnepytty, jonka halkaisija on 4,3 m ja syvyys peräti 10,2 m. Käytännössä kaikki hiidenkirnut olivat täyttyneet hyvinkin tummalla valumavedellä.

Rinteellä, jossa merkityt hiidenkirnut ovat, on kulkua paikasta toiseen helpotettu puisilla portailla ja narukaiteilla, mutta mikään huonojalkaisen paikka Kirnukallio ei ole. Liikkuessaan on syytä katsella ympärilleen, sillä "suojausta" ei läheskään kaikkialla ole ja pudotukset ovat jyrkkiä! Valitettavasti kolmiulotteisuus häviää valokuvista - hiidenkirnujen mittasuhteet on koettava itse.

Parkkipaikalta hiidenkirnualueelle johtaa noin puolen kilometrin mittainen metsäpolku tai alueen kiertävä metsäpolku. Korttian kylän kirnukallioilta voi ihailla myös ohitse virtaavaa Porvoonjokea ja joen vastakkaisella puolella olevia jyrkkiä kallioseinämiä.

Valon ja varjon leikki metsässä kallioiden varjoissa on vaikuttavaa! Valokuvaustaidot joutuvat koetukselle jyrkkien erojen tallentamiseksi kameran muistikortille...

Hiidenkirnualuetta voin suositella kaikille Mäntsälän ja Askolan suunnalla liikkuville. Pikaiseen käyntiin riittänee tunti pyöriskelyä alueella, mutta jos haluaa rauhassa tutustua opastauluihin ja maisemiin, kannattaa aikaa varata ainakin parin tunnin verran.

Aulangon puistometsä

Aulangon puistometsä on osa laajempaa kaupunkipuistoaluetta ja samalla historiallinen, luonto- ja retkeilykohde. Alueelle pääsee halutessaan näppärästi autolla, majoittautua voi viereisessä hotellissa ja samalla alueella on puistoseikkailurataa ja golf-kenttää niistä kiinnostuneille.

Pyöräreissuni yhteydessä tein kävelyretken puistometsässä. Hotellilta kipusin merkkien opastamana kävelytietä suoraan mäkeä ylös Joutsenlammen rantaan. Siellä näkyi runsaasti monen näköisiä isompia ja pienempiä tipusia... Joutsenlammen rannalla on myös penkkejä ja pöytiä retkeilijöitä ja omien eväiden syöjiä varten. Muutama porukka näytti olevan piknikillä myös lammen toisella puolella, jonne pääsee leveähköä kävelytietä pitkin. Reitti vaikutti olevan myös tasainen, joten uskoisin sen soveltuvan myös liikuntaesteisille.

Alueella on monimuotoista kasvillisuutta ja puissa useita erilaisia kääpiä. Kaatuneita puita ei välttämättä raivata pois vaan ne jätetään maahan lahopuuta muodostamaan. Tällaisia maisemia matkustamme kuvaamaan ulkomaille, mutta miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun kotimaastakin löytyy uskomattoman hienoja kohteita?

Alue on viitoitettu varsin hyvin - kuvamerkein. Karhuluolaa kuvaa karhu, näkötornia torni, paviljonkia terävätorninen talo, linnoitusta muuri ja niin edelleen. Matkalla on myös kerrottu historiallisia seikkoja, kuten Yoldia-meren rannan paikkaa liki 10000 vuotta sitten jään vielä peittäessä suurinta osaa maastamme tai nykyisistä touhuista, kuten suppilokoealasta, jolla selvitetään metsäpuiden siemen- ja karikesadon määrää ja laatua...

Tunnetuimmat nähtävyydet ovat kuitenkin Karhuluola, joka on kallioon louhittu, karhupatsaalla "koristettu" luola, ja näkötorni. Luolalta lähtevät portaat - reilut 300 rappusta - kohoavat näkötornin juurelle maisemiin, jotka ovat innoittaneet useita taitelijoita luomistyönsä äärellä. Näkötornin alatasanteella on rautaverkolla suojattu maalaus karhunkaadosta. Ja näkötornin huipun saavuttaa nousemalla vielä pari sataa porrasta ylöspäin. Ylhäältä voi sitten ihastella vaikka Lusikkaniemeä tai maisemia muuten vaan.

Lähellä Aulangontietä on vielä Graniittilinna, jossa kesäisin järjestetään lastenteatteriesityksiä. Linna on rakennettu Reinin alueen linnojen antaman mallin mukaan ja siinä on mielenkiintoisia ja hauskoja ulokkeita ja koloja, joista niin lasten kuin aikuistenkin on mukava kurkistella...

Puistometsässä ja sen lähialueilla kuluisi helposti päivä jos toinenkin, jos kaikkiin paikkoihin tutustuisi kunnolla!