Pyhtään kirkko ja sukuhistoriaa

Koska pyöräreissuni kulki pienien kylien ja taajamien kautta ja 1800-luvun lopussa syntyneen isoisäni äidin, Mandin, suku on lähtöisin Pyhtäältä, oli luontevaa valita pysähtymiskohteeksi Pyhtään keskustassa, Kymijoen Pyhtään suuhaaran ja vanhan Turku-Viipuri -maantien risteyksessä sijaitseva Pyhän Henrikin kirkko. Varhainen Pyhtää on ollut suurpitäjä, johon kuuluivat nykyisen alueen lisäksi puolet Kotkasta, Ruotsinpyhtää, Elimäki, läntiset osat Anjalankoskesta sekä osa Lapinjärveä.

Vanhimmat tiedot Pyhtään itsenäisestä seurakunnasta ovat vuodelta 1380, mutta silloisen kirkon paikkaa ei tiedetä. Pyhtään nykyinen kirkko on rakennettu noin vuonna 1460 ja se on säilynyt ulkoasultaan lähes ennallaan. Kellotapuli on rakennettu 1820-luvulla.

Mandin ollessa lapsi Pyhtäällä on toiminut kaksi kiertokoulua (vuonna 1877), joissa kummassakin on ollut yksi opettaja. Näissä kouluissa kävi yhteensä 336 lasta kylän 448 lapsesta. Lisäksi 102 lasta on saanut opetusta kotonaan, kuusi lasta alkeis- tai reaalikoulussa. Neljää lasta ei ole opetettu ”luontovian” takia.

Vuosina 1808 – 1809 käyty Suomen sota päättyi Haminan rauhaan, ja sen seurauksena Venäjä valloitti koko Suomen. Kirkon urkulehterin kaidetta koristavat loviisalaisen Anders Gustaf  Thietzin maalaukset kahdestatoista apostolista on maalattu vain muutamaa vuotta aikaisemmin vuosina 1806 - 1807. Kirkon nykyisissä uruissa on 21 äänikertaa ja ne on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen Espoosta. Urut on otettu käyttöön adventtina 1998.

Mandin isoisän isän, Anders Erikssonin lapsuudenmuistoihin on saattanut kuulua Kymijoen poikkeuksellisen voimakas tulva vuosina 1779 – 1780. Tuolloin Päijänne on ollut kaksi metriä normaalia korkeammalla ja Kymijoki on tulvinut koko matkaltaan. Muita historiakirjoihin jääneitä tapahtumia ja nuoren miehen muistoja ovat ehkä olleet Kustaan sota (vuosina 1788 – 1790) ja vuodesta 1797 alkanut ”köyttöaika”, jolloin Venäjän tsaari Paavali alkoi ottaa Suomesta sotilaita Venäjän armeijaan, mutta koska useimmat miehet eivät lähteneet joukkoihin vapaaehtoisesti, heidät laitettiin köysiin ja vietiin Venäjälle väkisin.

Kun peruutetaan ajassa taakse päin, palataan aikaan, jolloin Ruotsi ja Venäjä kiistelivät Suomen herruudesta. Ruotsin ja Venäjän välisen hattujen sodan jälkeen Turussa tehdyssä rauhansopimuksessa vuonna 1743 osa Kaakkois-Suomea liitettiin Venäjään, jolloin valtakunnan raja siirtyi kulkemaan Kymijokea ja sen suiston läntisintä haaraa pitkin. Pyhtää jakautui kahtia. Ruotsille jäänyttä osaa alettiin kutsua Ruotsinpyhtääksi ja Venäjän puoleinen osa, jonne Mandin suku jäi, säilytti Pyhtää-nimen.

1600-luvun lopussa Pyhtää on ollut itsenäinen hallintopitäjä, jolla on ollut omat käräjät ja nimismies. Anders Erikssonin isoisän isä Johan on syntynyt 1600-luvun loppupuolella, mutta hänen elämästään tai asemastaan ei ole säilynyt tietoja. Pyhtäällä haudattujen luettelosta löytyy useampia Johan nimisiä henkilöitä 1700-luvun alkupuolelta, joten ainoat säilyneet tiedot Johanista ovat hänen lastensa kasteet. Toisaalta - Isovihan (vuosina 1713 - 1721) aikaisista kirkonkirjoista osa on tuhoutunut tai muuten kadonnut...

Johanin lapsuusaikana Pyhtään kirkossa on tehty suuria korjauksia, muun muassa asehuone on muutettu hautakappeliksi. Hieman aikaisemmin kirkkoon on hankittu uusi saarnatuoli ja Lorenz Creutz on kustantanut irtaimiston lisäksi kirkon katon ja seinien kunnostuksen. Kirkossa olevat hautausvaakunat ovat muistona aatelisten henkilöiden hautajaisista. Mellin-suvun vakuuna on vuodelta 1686.

Lorenx Creutz on 1600-luvulla lahjoittanut kirkkoon myös eteläseinälle siirretyn alttarilaitteen, jossa on puuveistoksia. Alttarilaitteeseen liittyvän taulun on maalannut Joseph Desarnaud ja taulussa on kuvattuna Kristus Emmauksessa.

Kirkosta löytyy hyvin varhaista taidetta - esimerkiksi alttarikaapissa on kolme 1400-luvun lopulta peräisin olevaa veistosryhmää: vasemmanpuoleisessa kaapissa on arkkienkeli Mikael ja pahuuden lohikäärme, keskellä Neitsyt Marian kruunaus ja oikealla Pyhä Henrik, jonka jalkojen juuressa on hänet surmannut Lalli. Tammesta tehty krusifiksi alttarikaapin yläpuolella on kotimaisen mestarin työtä keskiajan loppupuolelta.

Vanhaa keskiaikaista taidetta edustavat myös kirkon seinien maalaukset, joita on kaikilla kirkon seinillä. Ne on ilmeisesti otettu esiin vasta kirkon sisätilojen entistämisen yhteydessä 1951 - 1952.

Viimeisimmässä, vuoden 2009 julkisivukorjauksessa kirkon asehuoneen ulkoseinästä on löytynyt kalkkikivinen harmaa risti, joka jätettiin näkyviin kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kuten näistä muutamista kuvista voi päätellä, kirkossa on - sekä sisällä että ulkona - aivan käsittämätön määrä hienoja yksityiskohtia, taidetta ja historiaa kietoutuneena toisiinsa. Jos kaikkeen haluaa tutustua ajatuksen kanssa, ei tunti eikä toinenkaan riitä. Tämä on niitä paikkoja, joista jokaisella käyntikerralla löytää aina jotakin uutta. Suosittelen!

Sikspäkki ja Strömforsin ruukki

Sateisena heinäkuun alkupuolen päivänä päätimme lähteä autoajelulle entiselle Ruotsin ja Venäjän rajaseudulle, Kymijoen läntisimmän haaran kupeeseen Ruotsinpyhtäälle. Siellä veden äärellä on museoviraston suojeluksessa kunnostettu ja ylläpidetty vanhaa ruukkialuetta perinteitä vaalien. Nuorimmille lukijoilleni sana ruukki voi olla vieras - ruukki tarkoittaa usein joen tai kosken yhteyteen rakennettua teräs- tai rautatehdasta.

Strömforsin ruukki on yksi Suomen vanhimmista rautaruukeista ja pajatoiminnan lisäksi alueella kuluneina vuosisatoina toiminut saha, mylly, panimo, krouvi ja tiilitehdas. Perinteisesti toimeentuloa on hankittu myös maa- ja metsätaloudella, puutarhatyöllä sekä miilunpoltolla. Nykyisin alue tarjoaa majoitusta, ravintola-, kahvila- ja juhlapalveluita, paikallisten käsityöläisten tuotteita myyviä pikkuputiikkeja, huonekalukonservointia, vanhojen tavaroiden kauppaa, näytöksiä, näyttelyitä ja kesäteatteria.

Mielenkiintoisia näkymiä tarjosi erityisesti vanhojen tavaroiden myyntiin keskittynyt liike, Roseborgin liiteri. Myös näyttelyt pajassa valmistetuista nauloista suuriin auraa muistuttaviin ankkureihin olivat hämmästyttäviä. Voi sitä metelin määrää, kun rautaa on vesivasaroilla taottu. Onkohan yksikään vanhoista sepistä kuullut normaalisti?

Näyttelytiloista löytyy myös vanha veturi, jolla on kuljettu ilmeisti takomo- ja puutavaratuotteita. Vanhaa kapearaiteista rautatietä ei enää ole jäljellä, vaikka lähistöllä sijaitsevan Kukuljärjen luontoreitti kulkeekin osittain vanhaa rautatien pohjaa. Veturi oli säilynyt läheisellä puutarhalla, jossa sitä oli käytetty kasvihuoneen lämmittämiseen!  

Strömforsin ruukin alueella on myös oma kirkko, joka on Suomen vanhin keskeiskirkko (rakennettu 1770-1771). Kirkossa on noin 300 istumapaikkaa, Kangasalan urkutehtaassa valmistetut urut ja pisteenä iin päällä Helene Schjerfbeckin vuonna 1898 valmistunut alttaritaulu "Ylösnousemus". Alueeseen tutustuessaan kirkkokäyntiin kannattaa varata aikaa useiden hienojen yksityiskohtien tarkasteluun!

Kaiken edellä mainitun lisäksi ruukin alueella järjestetään vaihtuvia näyttelyitä muun muassa Vinttigalleriassa. Kesäkuun lopusta heinäkuun puoleen väliin Vinttigalleriassa on kuuden taiteilijan - Sikspäkin - yhteisnäyttely "Houkutuksia - Temptations". Sikspäkin muodostavat Ritva Juselius, Jaakko Liukkonen, Ritva Lumiaho-Pesola, Tua Myliys, Kirsti Pesari ja Sirkka Raikamo. Näyttely muodostui pääasiassa eri tekniikoilla toteutetuista maalauksista, mutta mukana oli myös Jaakko Liukkosen tekemiä patsaita.

Sirkka Raikamo "Auringonpalvojat" 2012.

Tua Mylius "Houkutus" 2015.

Kirsti Pesari "Aika rakentaa merkkinsä meihin"

Jaakko Liukkonen "Rähmällään" 2015.

Jaakko Liukkonen "Doctor Feelgood" 2016.

Viimeinen kuva ei ole taideteos (vaikka voisi sinällään hyvinkin olla näyttelyesine), vaan pieni yksityiskohta patsaan alla käytetystä laatikosta!

Hauhian mylly

Syksyn lähestyessä satuin pyöräretkelläni ohittamaan Miehikkälässä Hauhiantielle joen kupeeseen 1882 rakennetun myllyn. Ilmeisesti Hauhian mylly kuuluu kohteena myös jonkinlaiseen pyöräilyreittiin, sillä sen kupeessa on postilaatikko, johon teipattu lappu kertoo sen olevan kohde nro 16 pyörävaelluksella ja sisällä on "reissuvihko" kynineen. Lisäksi museovirasto mainitsee sen histo-riallisesti arvokkaana vanhana rakennuksena.

Mylly on ollut aktiivisessa käytössä vielä ainakin 1950-luvulla. Kulkiessani huomioni kiinnittyi paitsi rakennukseen myös sen edessä oleviin aidon näköisiin ja kokoisiin ihmispatsaisiin, jotka kuvaavat mm. jauhosäkkejä kantavia ihmisiä ja istuvia tukkijätkiä. Patsaat näyttivät olleen kauan paikoillaan, sillä ne olivat mukavalla tavalla sammaloituneet. Ympäröiville kiville oli myös sijoiteltu lintuja ja muita eläimiä myllyä katselemaan.

 Myllyä kierrellessäni huomasin valtavan määrän patsaita myös vastakkaisella puolella tietä olevan talon pihalla, ja uteliaisuuttani kävelin pihaan niitä ihmettelemään. Olin kuvitellut talon tyhjäksi, mutta siinä patsaita tutkiessani talosta käveli ulos sangen reippaasti pieni, liki 90-vuotias rouva - Sylvi Hauhia - joka kertoi vuosien varrella tehneensä kaikki patsaat betonista tai vieressä virtaavasta joesta nostamastaan savesta.

Patsaat kuvaavat tekijänsä mukaan omaa perhettä, ihmisiä omissa askareissaan, maatilan touhuja, metsän eläimiä ja entisaikojen elämää ainutlaatuisella tavalla. Ulkona puutarhan katveessa patsaita on pitkälti toista sataa... Eivätkä patsaat ole koskaan olleet näyttelyissä - näyttely on siinä, rouvan pihamaalla, kesät talvet!

"Patsasnäyttely" ei kuitenkaan päättynyt pihalle, sillä myös vanha navetta oli täynnä mitä erilaisimpia eläin- ja satuhahmoja. Sain lisäksi kutsun sisälle mökkiin katsomaan kokoelmaa pöllöistä, jotka olivatkin valloittaneet yhden kokonaisen seinähyllyllisen tilaa.

Myös parhaista suomalaisurheilijoista oli tehty huikeita noin 10 cm korkeita näköispatsaita omien lajiensa parissa. Erityisesti talvilajit näyttivät olevan hyvin edustettuina, mutta löytyi joukosta myös pari panijaa esimerkkeinä Markot Ylihannuksela ja Asell, muutama yleisurheilija kuten Arsi Harju ja juuri uransa lopettanut Tommi Evilä sekä eturivissä pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti.

Sylvi kertoi asuneensa puolisoineen talossa vuodesta 1953 ja tehneensä patsaita vähitellen. Kesäisin enimmäkseen ulossijoitettuja betonipatsaita ja talvisin sisätiloihin sijoitettuja savipatsaita, jotka polttamattomina eivät kestäisi ulko-olosuhteita. Patsaita löytyi niin kylätansseista artisteineen kuin tunnetuista satuhahmoista, joista yhtenä mainittakoon muumit. Erityisesti ulkona tuntui kuin olisi astunut sadun maailmaan - niin aitoja patsaat olivat.

Kaikista sadoista patsaista oma suosikkini oli kuitenkin ehdottomasti navetasta löytynyt kypäräpäinen karhu!