Saunomista ja talvikukkia

Kiireisen viikon aikana kaikki liikkumiset ovat tapahtuneet joko puolijuosten, autolla tai junalla. Kuten arvata saattaa, myös istumista on kertynyt enemmän kuin missään suositellaan. Siltikin viikko on ollut mukava ja täynnä iloisia tapahtumia.

Heti alkuviikosta olimme varanneet ruokailu- ja saunatilat Tampereen Sumeliuksenkadulla sijaitsevasta Luonnon hyvästä  hemmotellaksemme itseämme ja pyöreitä vuosia juhlivaa ystäväämme. Tilat olivat viihtyisät ja moneen eri tarkoitukseen sopivat. Voisin hyvinkin kuvitella samaan tilaan paitsi synttärit ja hemmotteluhoidon myös kokouksen tai peli-illan kavereiden kanssa.

Talon väki otti meidät vastaan yrttiteetä tarjoten ja he olivat järjestänyt meille hemmotteluksi hunaja-kookos-yrtti-saunahoidon. Hunajaseos kyllä muistutti tuoksultaan ja ulkonäöltään öljyistä piparitaikinaa ja suihkuhuoneen lattia oli touhun jälkeen täynnä taikinamöykkyjä... Saunottelun jälkeen iho tuntui kuitenkin mukavan pehmeältä ja nyyttäriperiaatteella kasatut ruoat katosivat nopeasti nälkäisiin suihin.

Kaikkihan alkoi pari viikkoa sitten, kun sain töihin puhelun, jossa soittaja kysyi olenko sama Pipsa, joka käy synttärisankarin kanssa lenkillä. Reippaat naiset olivat onnistuneet metsästämään kasaan kaikki juhlakalun parhaat kaverit. Ilta kului rattoisasti takkatulen ääressä istuen ja hyvästä seurasta nauttien.

Viikon muut reippailut ovatkin sitten tapahtuneet Jyväskylässä, jossa pyörähdin opiskelujen ja lasten liikkumiseen liittyvän symposiumin merkeissä. Jyväskylä ei ainakaan portaiden tai talvikukkien määrässä jää yhtään jälkeen Pispalanharjusta...

Laajakulmaobjektiivi

Ostin joitakin viikkoja sitten tähtikirkkaiden öiden innostamana laajakulmaobjektiivin ja kamerajalustan. Sen jälkeen taivas onkin enimmäkseen ollut pilvessä, eikä taivaalla ole näkynyt muita valoja kuin heijastukset katulampuista. Tänään sitten vihdoin aurinko paistoi koko päivän! Kangasalan kirkkoharjulta oli oikein mukava harjoitella uusien varusteiden käyttöä muutaman asteen pikkupakkasessa...

Ruisleipää, nam!

Tämähän ei millään muotoa ole ruokablogi, eikä ole sellaiseksi muuttumassakaan. Polkuja kulkiessa täytyy kuitenkin aina olla evästä mukana ja mikään ei ole parempaa kuin itse tehty, juureen leivottu ruisleipä! Samaista juurta voi käyttää myös toisen suosikkini eli siemenillä höystetyn näkkärin tekemiseen.

Sain joululahjaksi pienen taikinatiinun, jota veljeni ystävällisesti nimittävät saunakiuluksi. Kaipa sitä siihenkin voisi käyttää. Kun kiulun lisäksi sain vielä isäni veistämän taikinamelan, ei enää voi esittää leipomattomuudelle tekosyitä, että muovikipossa tehty leipä maistuisi erilaiselta kuin perinteisin menetelmin valmistettu.

 

Juuren tarina palaa Liperiin, vanhaan maalaistaloon, jossa sitä on vaalittu kauan... Sieltä se löysi tiensä äitini pakastimeen ja kuluneiden vuosien aikana muutamiakin kertoja Pirkanmaalle. Aina jossain vaiheessa onnistuin kuitenkin hävittämään tai tuhoamaan juuren jotenkin. Joululomalta palatessani kuljetin möykyn pakastettuna (viisi ja puoli tuntia autossa!), ja nyt olen varsin tyytyväinen siihen, ettei juurta tarvitse erikseen pakastaa. Puisessa taikinatiinussa juuri kovettuu mukavasti pohjalle ja reunamille ja on leivontavalmis heti, kun leipuri saa päähänsä leipomiset aloittaa.

 

Ruisleivän leipominen täytyy kylläkin ajankäytöllisesti suunnitella ajoissa etukäteen, sillä vaikka aineet ovat yksinkertaiset (vettä, ruisjauhoja ja suolaa), taikinan tekeminen leiväksi asti on oma operaationsa.

 

Leipominen siis aloitetaan edellisenä iltapäivänä/iltana kippaamalla tiinuun ensin vettä, jotta juuri hieman pehmenee. Sen jälkeen lisätään veden sekaan ruisjauhoja (jotka tietenkin ovat Liperin myllyn luomujauhoja, joita sattuu saamaan myös tuosta harjun toisella puolella olevasta S-marketista). Saamani ohjeen mukaan "hämmennetään hierrien" useita kertoja illan aikana, kunnes seoksesta tulee tasainen paksuhko velli. Tässä kuvassa vellini on vielä varsin möykkyistä, mutta odottakaahan niin näette...

On yllättävää, että kun joitakin tunteja kuluu, alkaa ilmakuplia nousta ja pöhinä vain kuuluu...

 

Sitten odotellaan aamua, jolloin alkaa varsinainen leipominen. Juureen tehdyn ruisleivän kanssa ei siis tosiaankaan saa olla kiirettä! Taikinaan lisätään jauhoja ja sitä vaivataan niin kauan, että se irtoaa käsistä. Mitä paremmin taikinan malttaa vaivata, sitä paremman sitkon siihen saa.

Eikä kiirettä tarvitse pitää siinäkään, että taikinaa nostatetaan ensin sellaisenaan ja vielä toisen kerran ennen uuniin laittamista. Mutta lämmintä leipää kannattaa aina odottaa!

Liikettä musiikissa, musiikkia liikkeessä

Käy vilkaisemassa myös toista blogiani "Liikettä musiikissa, musiikkia liikkeestä". Löydät sinne osoitteella movement-to-music(piste)blogspot(piste)fi tai suoraan tästä.