Hauhian mylly

Syksyn lähestyessä satuin pyöräretkelläni ohittamaan Miehikkälässä Hauhiantielle joen kupeeseen 1882 rakennetun myllyn. Ilmeisesti Hauhian mylly kuuluu kohteena myös jonkinlaiseen pyöräilyreittiin, sillä sen kupeessa on postilaatikko, johon teipattu lappu kertoo sen olevan kohde nro 16 pyörävaelluksella ja sisällä on "reissuvihko" kynineen. Lisäksi museovirasto mainitsee sen histo-riallisesti arvokkaana vanhana rakennuksena.

Mylly on ollut aktiivisessa käytössä vielä ainakin 1950-luvulla. Kulkiessani huomioni kiinnittyi paitsi rakennukseen myös sen edessä oleviin aidon näköisiin ja kokoisiin ihmispatsaisiin, jotka kuvaavat mm. jauhosäkkejä kantavia ihmisiä ja istuvia tukkijätkiä. Patsaat näyttivät olleen kauan paikoillaan, sillä ne olivat mukavalla tavalla sammaloituneet. Ympäröiville kiville oli myös sijoiteltu lintuja ja muita eläimiä myllyä katselemaan.

 Myllyä kierrellessäni huomasin valtavan määrän patsaita myös vastakkaisella puolella tietä olevan talon pihalla, ja uteliaisuuttani kävelin pihaan niitä ihmettelemään. Olin kuvitellut talon tyhjäksi, mutta siinä patsaita tutkiessani talosta käveli ulos sangen reippaasti pieni, liki 90-vuotias rouva - Sylvi Hauhia - joka kertoi vuosien varrella tehneensä kaikki patsaat betonista tai vieressä virtaavasta joesta nostamastaan savesta.

Patsaat kuvaavat tekijänsä mukaan omaa perhettä, ihmisiä omissa askareissaan, maatilan touhuja, metsän eläimiä ja entisaikojen elämää ainutlaatuisella tavalla. Ulkona puutarhan katveessa patsaita on pitkälti toista sataa... Eivätkä patsaat ole koskaan olleet näyttelyissä - näyttely on siinä, rouvan pihamaalla, kesät talvet!

"Patsasnäyttely" ei kuitenkaan päättynyt pihalle, sillä myös vanha navetta oli täynnä mitä erilaisimpia eläin- ja satuhahmoja. Sain lisäksi kutsun sisälle mökkiin katsomaan kokoelmaa pöllöistä, jotka olivatkin valloittaneet yhden kokonaisen seinähyllyllisen tilaa.

Myös parhaista suomalaisurheilijoista oli tehty huikeita noin 10 cm korkeita näköispatsaita omien lajiensa parissa. Erityisesti talvilajit näyttivät olevan hyvin edustettuina, mutta löytyi joukosta myös pari panijaa esimerkkeinä Markot Ylihannuksela ja Asell, muutama yleisurheilija kuten Arsi Harju ja juuri uransa lopettanut Tommi Evilä sekä eturivissä pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti.

Sylvi kertoi asuneensa puolisoineen talossa vuodesta 1953 ja tehneensä patsaita vähitellen. Kesäisin enimmäkseen ulossijoitettuja betonipatsaita ja talvisin sisätiloihin sijoitettuja savipatsaita, jotka polttamattomina eivät kestäisi ulko-olosuhteita. Patsaita löytyi niin kylätansseista artisteineen kuin tunnetuista satuhahmoista, joista yhtenä mainittakoon muumit. Erityisesti ulkona tuntui kuin olisi astunut sadun maailmaan - niin aitoja patsaat olivat.

Kaikista sadoista patsaista oma suosikkini oli kuitenkin ehdottomasti navetasta löytynyt kypäräpäinen karhu!

Kesän hetkiä

Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun kaltaiseni täti-ihmiset pyörivät pitkin metsiä ja kotipihan pensaita koittaen saada talteen kaiken mitä kesä ja syksy tarjoavat. Olo on kuin Nalle Puhilla retkellään: Päivä oli lämmin ja matka oli pitkä. Hän oli päässyt vasta puoleen väliin kun hän alkoi tuntea outoa kihelmöintiä. Se alkoi kuononpäästä ja levisi läpi koko vartalon ja tuli ulos jalkapohjista. Aivan kuin joku hänen sisällään sanoisi: 'No niin, Puh, olisi aika hakea jotakin pientä.' (A.A. Milne: Nalle Puh)

Keväällä on kerätty nokkosia ja muita pihan rikkaruohoja. Sateisen alkukesän mansikat on ostettu kalliseen hintaan ja saatu talteen talven varalle. Mansikoiden jälkeen vuorossa ovat tietysti mustikat ja vadelmat yhtäaikaa viinimarjojen kanssa. Kuivatut kanervan kukat, mustaherukan ja vadelman lehdet odottavat syksyn pimeitä iltoja ja talvisia teen juojia.  Sienet ja tatitkin ehtivät vielä kasvaa sateiden myötä historiallisen pitkän hellejakson jälkeen.

Säästä on riittänyt puhetta kuluneen kesän aikana. Milloin on satanut ja myrskynnyt liikaa, milloin on taas ollut liian kuuma, liian tuulista tai mitä milloinkin. 'En ihmettelisi vaikka huomenna sataisi rakeita', sanoi Ihaa. 'Tai kukaties saamme lumimyrskyn tai ties mitä. Se että tänään on kaunista Ei Merkitse Mitään. Säätä ei voi enteillä, vai miten sitä sanotaan? Ei voi kuitenkaan. Se on pelkkää ilmaa.' (A.A.Milne: Nalle Puh rakentaa talon)

Perhosia on kuluneena kesänä näkynyt harmillisen vähän - ilmeisesti sen kylmän alkukesän vuoksi. Toisen sukupolven perhoset ilmestyivät heinä-elokuun vaihteessa. Ötököitä on kuitenkin ollut enemmän kuin tarpeeksi, varsinkin syksyisessä metsässä niitä hirvikärpäsiä! Risto Reipas söi suunsa tyhjäksi ja sanoi huolettomasti: 'Nasu, minä näin tänään Möhköfantin.' 'Mitä se teki?' kysyi Nasu. 'Loikki omia aikojaan', sanoi Risto Reipas, 'Tuskin se näki minua.' 'Minä näin kerran Möhköfantin', sanoi Nasu. 'Tai ainakin luulin nähneeni. Tai ehkä en nähnytkään.' 'Niin minäkin', sanoi Puh miettien minkähänlainen Möhköfantti on. 'Niitä ei näe usein', sanoi Risto Reipas huolettomasti. 'Ei enää', sanoi Nasu. 'Tähän aikaan vuodesta', lisäsi Puh. (A.A.Milne: Nalle Puh - Kootut kertomukset ja runot)

Hellejakson jälkeiset sateet tekivät ihmeitä metsien aarteille. Kantarelleja löytyi ennätysmäärä, herkkutatteja riittää vaika DallaVallelle myyntiin ja muita herkkuja (myrkyllisiäkin) kaikille halukkaille. 'Kaksi sadepisaraa ikkunalla odottaa. Niin myös minä odotan, kumman näen voittavan. Toisen nimi Simppa on, toinen niistä Timppa on. Toinen sateen lopettaa, siitä toivon voittajaa. Timppa alkaa valua, sen voittoa en halua. Simppa vielä odottaa, siitä toivon voittajaa. Timppa hiljaa etenee, Simppaa jokin pitelee. Viimein Simppa irtosi, Timppa liikkuu kiivaasti. Simppa alas painelee, Timpan vauhti hiljenee. Timppa tahraan sekoaa, Simppa kohta kiinni saa. Timppa ehkä häviää (siihen tarttuu höytyvää). Pian ohi ajaa Simppa (kärpäselle puhuu Timppa). Simppa voittanut on jo! Nythän paistaa aurinko.' (A.A.Milne: Nyt ollaan kuusivuotiaita)

 

Kesän vaikuttavimpia hetkiä oli kuitenkin seurata puukiipijän ja mustarastaan poikasten kasvamista mökillä. Puukiipijä oli tehnyt pesänsä vanhan hirsiaitan pystypuiden väliin ja lautojen välistä törrötti pesäoksia, jotka tuntuivat lisääntyvän alkukesän kuluessa. Poikaset olivat niin hyvin piilossa, että ensimmäinen havainto niistä tehtiin, kun ne jättivät pesän ja kiipeilivät pitkin aitan punaista seinää. 'Tässä...me...olemme', sanoi Kani hitaasti ja määrätietoisesti, 'me Kaikki, ja yhtäkkiä, herätessämme eräänä aamuna - mitä havaitsemmekaan? Havaitsemme Oudon Eläimen keskuudessamme. Eläimen, josta emme ole koskaan edes kuulleet!' (A.A.Milne: Nalle Puh - Kootut kertomukset ja runot)

Mustarastaspariskunta rakensi pesänsä puuhäkissä kuivumassa olleiden halkojen päälle - ja kesän saunapuut haettiin muualta. Munien hautomisvaiheessa ja heti niiden kuoriuduttua yritimme pysytellä kaukana halkokasasta, jotta emme häiritsisi lintujen elämää. Vähitellen emo ja urostipu alkoivat tottua läsnäoloomme uskaltautuen jopa lähietäisyydelle ihmettelemään pihapuuhiamme.

Poikasten kuoriuduttua ne kasvoivat vauhilla. Olimme kuvitelleet pesässä olleen kolme munaa, mutta loppujen lopuksi poikasia oli neljä. Sitten eräänä päivänä pesä oli yht'äkkiä tyhjä. Poikaset olivat päässeet lähtemään huomaamatta...