Polku on reitti

Polku on luonnossa kulkeva reitti kahden pisteen välillä. Ja metsäisessä luonnossa on aina polkuja.
Yksi metsäpolku on puistossa, toinen viidakossa, kolmas kaukana korvessa. Polku voi olla tie tai katu, kuja tai väylä, rata tai reitti.
Se ei välttämättä kulje puiden seassa, vaan saattaa syrjähdellä pihateille ja pientareille, asfaltillekin.
Eikä aina pysytä pelkästään kuivalla maalla...

perjantai 23. lokakuuta 2015

Taivaalla nähtyä

Kuluneella viikolla taivas on peittynyt paksuihin, harmaisiin pilviin, eikä joka syksyiseltä tihkusateeltakaan ole vältytty. Aikani kuluksi selasin kevään, kesän ja syksyn aikana ottamiani kuvia, joissa taivas olisi - jos ei kirkas, niin ainakin muuten kiinnostava. Ensimmäiseksi silmiini osuivat maaliskuiset kuvat auringonpimennyksestä.


Aurinko vuorokauden eri aikoina ja kaikenlaiset enemmän tai vähemmän kiinnostavat pilvimuodostelmat näyttivät olevan kameran tähtäimessä usein. Useammasta kuin yhdestä kuvasta ihmettelin, mitä olen yrittänyt kuvata...



Osassa kuvista oli toki selkeä kohde, kuten viime viikonloppuna muuttomatkallaan olleet valkoposkihanhet. Suurimmassa näkemässäni, mökin viereiselle pellolle laskeutuneessa parvessa oli kaikkiaan pari tuhatta hanhea. Hanhia kuvaamassa ollut paikallinen lintuharrastaja kertoi lintuja olleen aamulla jopa nelisen tuhatta, mikä on varmasti ollut aivan huikea näky aamuauringon noustessa merellä!


Superkuun pimmennys syyskuun lopussa jäi kuvaamatta, vaikka nousin sitä varten aamuyöstä ylös ja tallustelin pihalle. Taivaalla oli tuolloinkin niin paksuja pilviä, että tunnin valvomisen jälkeen painuin takaisin nukkumaan. Otin vahingon takaisin viikko takaperin tähtikirkkaana yönä ja kuvasin naapurin saunamökkiä...



Koko kesän mökin viereiseltä pellolta on kuulunut älytöntä pörinää, kun mökkinaapurin pojat ovat ajelleet pellolla ja metsässä milloin kaksipyöräisillä, milloin nelipyöräisillä moottorivempaimilla. Kesällä kuitenkin yllätti ääni yläilmoista: moottoroitu varjoliidin päristeli iloksemme useampia kierroksia välillä puiden latvuksia hipoen.


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Oravan syksy

Kerrostalopihassamme on tämän syksyn aikana näkynyt tavanomaista runsaammin oravia, jotka napsivat pihatammesta terhoja piilotettavaksi talven varalle. Olisikohan oravien määrän lisääntymisellä yhteyttä naapuritontin puiden hakkaamiseen ja rakennushankkeeseen? Vaikka hauskaahan oravien puuhia on ollut seurata!




Oravista tulee aina mieleeni Immi Hellenin teksti, vanha kansakoululaulu "Oravanpesä". Useimmat suomalaiset muistavat kyseisen laulun ainakin jollakin tavalla, vaikkakin siinä puhutaan enemmän talvesta kuin syksystä.

"Kas, kuusenlatvassa oksien alla 
on pesä pienoinen oravalla. 
Sen poikaset siinä ne leikkiä lyö 
ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vihreä, vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruikkuiset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesässä pienoinen pää,
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja siitä se näkevi loitos sangen
yli puitten latvain ja valkean hangen.
Kas, susikin alhaalla vaanien käy - 
ei oravan pesässä pelkoa näy.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikaset tuttuhun kehtoon.
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.

Sävelmän edelliseen lauluun teki P. J. Hannikainen, joka kylläkin jätti laulusta alkuperäisen runon neljännen säkeistön pois...



Tämä juttu olisi tietysti pitänyt kirjoittaa eilen, Aleksis Kiven päivänä, sillä ei käy päinsä, että oravalauluista puhuttaessa unohtaisi toisen suuren klassikon: Laulun oravasta, joka tunnetaan myös Timon lauluna Seitsemästä veljeksestä.

Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa:
Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii, 
Taisteloa allans' monta; havuoksan rauhanviiri päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen keinuvassa kehtolinnas! 
Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusen äitinrinnas: Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, 
Linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien kultalaan.

Tätä tekstiä on sävelletty useammankin säveltäjän voimin. Vanhoja koululauluja muistelevat tunnistanevat heti Aapo Similän melodian, vaikkei säveltäjän nimi sanoisi mitään. Muita kyseisen tekstin säveltäjiä ovat ainakin Otto Kotilainen ja Jyrki Heikkilä. Myös Kaj Chydeniuksen versio on kuuntelemisen arvoinen!



Kolmas oravalaulu, joka enempiä miettimättä tulee mieleen (ja luo mielikuvia Aku Ankasta), on tietenkin Tiku ja Taku. Laulun sanat ovat Reino Helismaan käsialaa ja säveltäjänä on toiminut - kukas muu kuin - Toivo Kärki.

Mä olen pikku Tiku! Mä olen pikku Taku!
On työnämme ja huvinamme terhojen vain haku!
La-la-lallati-lallati-laa! Hauska metsässä on asustaa!
Me kahteen pekkaan perustimme ikioman kerhon
ja jäsenmaksuks määräsimme yhden tammenterhon.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!

Ja tammen onkalossa on koti meillä, jossa
ei vaara pääse väijymään kuin joskus vahingossa.
La-la-lallati-lallati-laa! Hyllyt notkua terhoista saa!
Ei puutu meiltä ikkunaakaan, tuvassa on ovi
niin pieni, ettei huuhkajakaan vieraisille sovi.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!

Jos vastaan tulee näätä, niin pakoon täyttä päätä!
Sen hampaat on niin terävät ja katse niin kuin jäätä.
La-la-lallati-lallati-laa! Meitä näätä ei voi tavoittaa!
Kun Tiku väsyy, piilostansa leikkiin vaihtuu Taku,
ja näädältä jo ajossansa menee voiton maku.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!

Kun talvi antaa lunta, on hauska vetää unta.
On oma koti oravankin onnen valtakunta.
La-la-lallati-lallati-laa! Tammi pieniä suojella saa!
Niin viihtyisää ja riemukasta on sen tammen luona,
ja kesän työstä ahkerasta kielii talven muona.
La-la-lallati-lallati-laa! La-la-lallati-lallati-laa!