Australian eläimiä

Kun nyt olen tälle itikka ja ötökkä linjalle lähtenyt, niin jatketaan juttua isommista eläimistä. Mielenkiintoinen tuttavuus oli nokkasiili, joka ilmestyi eteemme useammassakin paikassa. Tiiviisti se mennä tuhistaa pitkä nokka maassa ja pyydystää käsitykseni mukaan muurahaisia ja termiittejä ravinnokseen. Kun turistikuvaaja innostui menemään liian lähelle, siili jähmettyi pyöreäksi palloksi, aivan kuten kotimaisetkin siilit tekevät. Harmikseni en onnistunut saamaan nokkasiilistä sellaista kuvaa, jossa pitkä nokka kunnolla näkyisi.

Kenguruita vaikutti olevan paikka paikoin vaivaksi asti ja onhan se päässyt Australian vaakunaankin. Grampiansin vuoristoalueella Halls Gappissa erilaisia kenguruita pyöri puistoissa, avoimilla nurmikentillä ja liikenteen seassa. Mieluiten silti katselen kaikenlaisia eläimiä niiden luonnollisessa elinympäristössä! Halls Gapissa myös emut tulivat aivan keskustan pääkadun tuntumaan.

Monilla alueilla autoilijoita varoitetaan paitsi kenguruista myös koaloista hirvivaaraa vastaavalla liikennemerkillä. Jokunen yliajettu kenguru matkan varrella näkyi, mutta ilmeisesti se on kohtalaisen tavallista. Maaseudulla useissa autoissa on erilliset kengurupuskurit, jotka estävät pahimmat vahingot, kun jossain vaiheessa kuitenkin kenguruun törmää...

En ole aivan varma, kuinka paikalliset suhtautuvat kengurun syömiseen. Kengurun lihaa oli kuitenkin tarjolla useammassakin paikassa, joten pitihän sitä maistaa. Meitä varoitettiin etukäteen, että liiallisella kypsentämisellä hyvänkin lihanpalan voi pilata ja Halls Gapissa Kookaburra Hotelin ravintolassa kengurua tilatessamme tarjoilija varmisti, että olemme tietoisia siitä, että heillä kengurun filettä ei koskaan paisteta kypsäksi asti. Saimme aivan loistavat annokset ja hyvää palvelua!

Kuva: Ari Mänttäri

Monenkokoisiin liskoihinkin törmäsimme. Pienimmät (kuvassa ensimmäinen) vastasivat kooltaan, näöltään ja piilopaikoiltaan hyvinkin meikäläistä sisiliskoa. Jälkimmäinen tuttavuus oli kuonosta hännän päähän reilusti yli metrin mittainen Sand Goanna tai Gould's Monitor (Varanus gouldii) eli Gouldin varaani. Lisko seisoskeli kaikessa rauhassa keskellä Horseshoe Bendiin johtavaa tietä hyvin kuvauksellisena. Muita isoja liskoja emme Little Desertissä nähneet, niiden jälkiä sitten enemmänkin.

Hellyttävimmän näköinen Australian eläimistä on tietysti koala. Vaellusreissullamme Great Ocean Walkilla pääsimme näkemään tätä halinallen oloista otusta useampaankin kertaan - sekä puussa että maassa. Maassa ollessaan se vaikuttaa lähes robottilelulta, vaikka ottaakin tarvittaessa myös laukka-askelia. Puussa se on kuitenkin omassa elementissään ja kiipeäminen ylös latvuksiin sujuu hämmästyttävän ketterästi.

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että myös koalat pitävät ääntä. Eikä mitään hiljaista ääntä. Kevät sattuu olemaan niiden kiima-aikaa ja urosten mylvintä on uskomattoman voimakasta lähteäkseen niin pienestä eläimestä. Ääni on jotakin kovaäänisen kuorsaamisen, röhkimisen ja hirven kutsuhuutojen välimaastosta. Hm, tulipa nyt varsinainen luontokuvaus, mutta tosiaan, ensimmäisen kerran kuultuna ääni yllätti ja, jos olisin kuullut sen yön pimeydessä, olisin luullut sitä huomattavasti suuremman eläimen aiheuttamaksi.

Niin - yksi koala ilmestyi illan hämärtyessä rantahietikolta leiriimme Blanket Bayn telttailualueella, kulki heinikon reunassa telttailijalauman kuvatessa, kiipeili reppujen yli telttojen vierestä eucalyptuspuun juurelle ja siitä ylös puuhun. Puussa se sitten vietti yönsä kadoten aamulla touhuihinsa.