Caper white butterflylle (Belenois java teutonia) en löytänyt oikeaa suomenkielistä nimeä, eikä tällaista perhosta tai edes ihan vastaavaa taida Suomesta löytyä. Ilmeisesti se kuitenkin on Länsi-Australiaa lukuunottamatta varsin yleinen erityisesti rannikkoalueilla ja suurten kaupunkien, kuten Brisbanen, Sydneyn ja Melbournen, ympäristöissä, joissa havaintoja näytti olevan runsaasti Atlas of Living Australian perhossivustolla.
Muutama yöperhonenkin osui kuviin: ensimmäinen on kuvattu Grampiansin vuoristoalueella virtaavan veden äärellä, mutta sen nimestä ei ole löytynyt pienintäkään vihjettä. Jälkimmäinen yöperhonen on Sun moth, siis Synemon-suvun edustaja kuvattuna Wimmeran jokialueella Little Desertissä. Koreasta ulkomuodostaan (alasiivet ovat kauniin oranssit) ja lentelystään päiväsaikaan huolimatta kyseessä on yöperhonen.
Muista pikkuöttiäisistä on aivan mahdotonta sanoa mitä ne ovat. Ensimmäinen saattaa olla kaskaan viimeisestä kotelovaiheesta. Kaskaat nimittäin pitivät lämpimässä säässä korviahuumaavaa meteliä Halls Gapin pikkukylässä Grampiansin kansallispuistossa ja näitä ötököitä oli puiden rungoilla tuhatmäärin. Ääni muistutti auton vanteessa hiertävän kiven rahinaa moninkertaiseksi voimistettuna. Kaskaiden ääni oli paikoitellen niin voimakas ja sellaisella taajuudella, että se suorastaan sattui korviin! Ilman viiletessä äänet loppuivat alkaakseen uudelleen lämpötilan noustessa.
Muurahainen ei vaikuta mitenkään erityiseltä, paitsi että se oli kooltaan noin 3,5-4 cm kokoinen. Näitä isoja, suurilla leuoilla varustettuja muurahaisia oli eripuolilla sekä punaruskeina että mustina. Perhosen tai muun öttiäisen toukka oli hauskan näköinen, mutta jotenkin eksyksissä polulla kulkiessaan. Ehkä sen paikka olisi ollut jossain ravintokasvin lehdellä. Kotiloita näkyi viimeisenä vaelluspäivänämme runsaasti öisen sateen jälkeen ja niitä oli paikoin sen verran paljon, että vaelluskengän alta kuului rutinaa, kun jokaista ei pystynyt väistelemään.
Monenlaisia koppakuoriaisia, luteita ja muita mönkijöitä tuli vastaan siellä täällä. Viimeinen muistuttaa hieman kotoista kärsäkästä mönkiessään keskellä hiekkatietä Aire Riverin telttailualueen läheisyydessä.
Eniten kiljumista sai kuitenkin aikaan tämä suurikokoinen, jonkinlaista heinäsirkkaa muistuttava öttiäinen, joka aamulla ilmestyi esiin rinkan kätköistä. Monista hätistelyistä huolimatta se oli sitä mieltä, että rinkassa olisi hyvä elää. Minä olin kyllä eri mieltä. Luulin jo saaneeni ötökän siirrettyä pienen tikun kanssa ruohikkoon, kun se yht'äkkiä ponnahti näkyville seuraavasta kolosta.
Useampaan kertaan tökin ötökkää kepilläni ennenkuin se ymmärsi, että on parempi kadota ruohikkoon kuin rinkan selkämykseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti