Helatorstain helmiä

Kuten eri puolilla Suomea on huomattu, auringonpaiste sai pienet pörriäiset, perhoset ja muut ötökät heräämään ja puiden aavistuksenomaiset silmut puhkeamaan näyttäviksi keväänvihreiksi lehdiksi. Suurin osa kaikista pajuista on jo aikoja sitten lopettanut kukintansa, mutta mökkipihan perukoilla kasvaa yksilö, jossa pajunkissat ovat parhaimmillaan muita puita myöhemmin. Öttiäisten seuraamisesta kiinnostuneille puu tarjoaa mainion tarkkailukohteen, ja kun helatorstain tietämillä vietimme mökillä pidennettyä viikonloppua, kävi puussa melkoinen kuhina.

Ensimmäiset keväällä nähtävät neitoperhoset (Nymphalis io) ovat talvehtineet aikuisena ja mökkiympäristön vanhat rakennukset tarjoavat niille loistavan mahdollisuuden horrostamiseen. Toiset ovat selviytyneet talvesta paremmin kuin toiset... Kaikki ne kuitenkin pyrkivät saattamaan uuden perhossukupolven alkuun - uuden kesän sukupolvi lenteleekin sitten heinäkuussa, eli käytännössä neitoperhosia voi nähdä huhtikuusta syyskuuhun!

Pajun kukkasilla viihtyivät myös mehiläiset (Anthophila). En kuitenkaan osaa arvioida ovatko ne vain yksittäisiä erakkomehiläisiä vai paikalliselta mehiläistarhalta medenkeruumatkalla olevia työmehiläisiä.

Mehiläisten lisäksi monenlaiset kukkakärpäset (Syrphidae) pyörivät pajun oksistossa. Kukkakärpäsistä tulee aina mieleeni entisen työkaverini ikääntynyt äiti, joka on täysin vakuuttunut siitä, että nämä ovat ampiaisen poikasia. Mikään ei saa häntä vakuuttuneeksi siitä, etteivät ne ole ampiaisia...

Myös kimalaiset (Bombus) ovat löytäneet tiensä pajun oksistoon. Kimalaiset oli huomattavasti helpompi erottaa toisistaan takapään värityksen perusteella kuin mehiläiset tai kukkakärpäset. En kuitenkaan pysty edes arvailemaan kuvaamieni mehiläisten lajia. Mutta helposti niiden touhuja katsellessa vierähtää tunti jos toinenkin! Ja kameran muistikortilla on muistona sadoittain epätarkkoja öttiäisiä tai kuvia pelkistä pajunkissoista, kun kaveri, jota yrittää kuvata, ottaakin lentävän lähdön seuraavalle kukalle...

Kevään ensimmäinen sarvijäärien heimoon kuuluva sarvijaakko (Acanthocinus aedilis) ilmestyi eteeni mäntypölkystä, jonka olin juuri halkaissut. Kännykkäkamera sattui olemaan lähellä, joten kuva lähti myös nelivuotiaalle kummitytölle Australiaan. Tyttö totesi, että aika pitkät sarvet on kaverilla. Kuten kuvasta näkyy!

Syyslomalla

Tänä vuonna muutaman päivän mittainen syyslomamme ajoittui syyskuun loppuun. Metsässä oli jo kovasti syksyn tuntua varsinkin aamuisin, jolloin kimalainen yritti heräillä hyhmästään ja hämähäkin verkot pisaroivat kosteutta.
 

Päivän kirkastuessa muutakin elämää alkoi näkyä: syksyn varmaankin viimeiset amiraalit lennähtivät lämmittelemään sinne mistä aurinkoa vielä löytyi, heinäsirkka yritti piiloutua kivikkoon ja hyppeli mahtavilla loikillaan paikasta toiseen. Viherlude onnistui tällä kertaa välttämään metsästysretkellä olleet sudenkorennot ja tänä kesänä harvinainen leppäkerttukin näyttäytyi.

 Metsästäkin löytyi mukavasti saalista: tatteja, suppilovahveroita ja puolukoita.

Eväsretkeä Suursuolle ei kuitenkaan voittanut mikään. Onko hauskempaa kuin hyvin varustautuneena mönkiä mättäältä toiselle karpaloiden perässä tai istahtaa pitkospuille nauttimaan leipää ja kahvia tai kaikessa rauhassa ihailla suojärviä, joita vielä onneksi löytyy - kaikkia soita ei sentään vielä ole ojitettu!