Polku on reitti

Polku on luonnossa kulkeva reitti kahden pisteen välillä. Ja metsäisessä luonnossa on aina polkuja.
Yksi metsäpolku on puistossa, toinen viidakossa, kolmas kaukana korvessa. Polku voi olla tie tai katu, kuja tai väylä, rata tai reitti.
Se ei välttämättä kulje puiden seassa, vaan saattaa syrjähdellä pihateille ja pientareille, asfaltillekin.
Eikä aina pysytä pelkästään kuivalla maalla...

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiainen pihalla

Viimeisen lomapäivän aamuna oli hienoa herätä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Heti aamiaisen jälkeen piti päästä ulkoilemaan Tursolan peltojen kautta Vesijärvelle.


Järven jää on tammikuun alun pakkasissa vahvistunut niin paljon, että minäkin - joka normaalisti suostun lähtemään jäälle vasta siinä vaiheessa, kun siellä ajetaan traktorilla - uskaltauduin ihastelemaan luonnon muovaamia kiderakennelmia. Niitähän ei kahta samanlaista löytynyt... Myös jäähän tarttuneet oksat ja ruokokasvit olivat saaneet hienot kuoret!





Iltapäivällä piti lähteä vielä uudelleen kävelylle ihastelemaan auringonlaskua Kirkkoharjun rinteelle, jossa taivas värjäytyi keltaisen ja oranssin sävyin.


Ja mikäs sen mukavampaa kuin vielä illalla käydä kuvailemassa nousevaa kuuta - jälleen Vesijärven jäällä. Puuhassa tosin paleltuivat sormet ja varpaat, eikä omista kuvistani tullut mitään ilman jalustaa...

Kuva: Ari Mänttäri

Kuva: Ari Mänttäri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti