Aina silloin tällöin tulee niitä päiviä, jolloin autolla ajelun sijaan treenimatkat taittuvat kävely-bussi-kävely-yhdistelmänä. Useinkaan en ole tullut edes ajatelleeksi, kuinka paljon erilaisia nähtävyyksiä ja kulttuurikohteita kävelyreitilleni Tampereen keskustassa osuu. Jään bussin kyydistä pois Koskipuistossa - eikä ollut ensimmäinen kerta, kun joku oli perjantai-illan huumassaan huitaissut pysäkkikatoksen lasit säpäleiksi.
Tamperelaisen rakennustaiteen perustukset eivät onneksi ole nykynuorison lasitaiteessa vaan vahvassa punatiilirakentamisessa. Koristeellisiakin kuvioita tiilistä on saatu aikaiseksi yhdistämällä takorautaa ja tiiliä. Verkarannan käsi- ja taideteollisuuskeskus on ensimmäinen treenimatkalleni osuva kulttuurikohde. Tammerkosken toisella puolella maisemaa hallitsee Takon kartonkitehdas, joka on perustettu 1865.
Kävelytie kulkee aivan Tammerkosken reunamalla ja johdattelee kulkijansa tehdasmaisemasta toiseen. Hämeenkadun alikulkutunneli tuo kävelijän Koskipuistoon, josta kosken toisella puolella avautuu näkymä kohti vanhan kirkon tornia ja Frenckellin vanhaa paperitehdasta, jossa nykyisin toimii Tampereen Teatterin Frenckellin näyttämö.
Koskipuistosta avautuu näkymä myös patosillalle, käytännössä siis padolle ja kävelytielle, jolla katkaistaan Tammerkosken kuohut kesken vesien matkaa Näsijärvestä Pyhäjärveen. Patosillan kaide on muutamien vuosien aikana uudelleen täyttynyt lukoista, joita parilliset ja parittomat ovat siihen kiinnitelleet. Alkuperäiset lukot saivat kyytiä pari vuotta takaperin, kun One Love -nimellä esiintynyt taiteilijaryhmä irroitti lukot voimapihdeillä ja sulatti ne yhdeksi "taidemöykyksi".
Koskipuistossa kulkija voi ihastella suomalaisten sotilaiden muistoksi vuonna 1971 pystytettyä Aimo Tukiaisen "Virvatulet" veistosta. Satakunnansillalta katsottuna puiston takana nousee myös tamperelaisten uusi ylpeyden aihe - Torni-hotelli, joka avataan lokakuun puolivälissä. Tornin hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta varmaa on, että liikkuipa missä tahansa keskustan alueella (ja vähän kauempanakin) tornista tulee vähintääkin yhtä huomattava maamerkki kuin Näsinneulasta ja Haulitornista.
Satakunnankadulle on vain muutama viikko sitten kiinnitetty vanhan mallin mukaan käsityönä valmistetut valaisimet. Alkuperäiset valaisimet onnistuttiin tuhoamaan vuoden 1918 kieppeillä syntyneissä kahakoissa, mutta onneksi vanhoista valokuvista on pystytty selvittämään miltä lamput ovat näyttäneet. Näkymät kohti Frenckelliä, Hämeensiltaa, Finlaysonia ja Tampellaa ovat kuin Venetsian kanavista - vain veneilijät puuttuvat.
Finlaysonin alueella olisi treeneihin kävellen kulkevalle niin paljon näkemistä, että saattaisipa koko treeniaika mennä ohi Siperiaan, Plevnaan, Finlaysonin Palatsiin, kirkkoon ja tallipihaan tutustuessa. Puuvillatehtaankatua kuljettaessa kirkko osuu matkan varrelle, mutta on juuri nyt remontissa. Kaikkien punatiilirakennusten jälkeen on mukavaa huomata, että myös puurakennuksia on Tampereella säilytetty. Ja luonto hehkuu tähän aikaan vuodesta todella upeissa väreissä!
Hämeenpuiston päässä on Emil Wikströmin massiivinen Näsinkallion suihkukaivo (1913), jonka ihastuttavin osa näin syksyllä ovat vanhempia ja lapsia esittävät veistokset. Kansalaissodan jäljiltä näissäkin hahmoissa on luodinreikiä...
Ylhäällä Näsinkalliolla olisi runsaasti nähtävää: Näsilinna, Kurun haaksirikon muistomerkki, Mältinrannan uimapaikka kosken rannassa sekä Tiitiäisen satupuisto... Matkalla treeneihin tulivat kuitenkin kuvatuksi vain portaat ja korkeuksiin kohoava Näsinneula.
Särkänniemen vierestä löytyy ikivanha Suomen Trikoon tehdasrakennus, jonka kohtalosta tai tulevaisuudesta kaupunki on vääntänyt kättä itsensä kanssa vuosi toisensa jälkeen. Sateella tatamille tulee katon läpi vettä, joten syksyisin ja keväisin harjoittelu tapahtuu pyyhkeitä ja ämpäreitä väistellen... Samassa rakennuksessa on myös bändien ja muiden taiteilijoiden harjoitus- ja toimitiloja. Onpa sinne kaavailtu museokeskittymää, Särkänniemen laajennusta ja nykyisin muodikkaita "tehdasasuntoja".
.JPG)
