Testissä Bob Ibex -traileri

Kuten joku saattoi edellisestä postauksestani päätellä, olin hyvää vauhtia hankkimassa maastopyöräni seuraksi BOB Ibex -traileria. Koska tietämykseni pyörän teknisistä osista ja varsinkin niiden säätämisestä on nollatasolla, halusin selvittää, pystynkö itse asentamaan kärryn pyörääni ja millaista osaamista se vaatii ei-niin-teknisesti-orientoituneelta-täti-ihmiseltä.

Bob Ibexin sivuilla ilmaistiin hyvin selvästi, että trailerin asennus onnistuu useimpiin pyöriin. Taka-akselin osalta kerrottiin, että Dropout spacing compatibility on 126.5 mm - 140 mm, mutta lisäksi piti huomata, että "not compatible with rear 12 mm through-axles". Jaa niin mitä? Ensimmäinen selvitettävä asia oli, millainen taka-akseli pyörässäni on...

Ilmeisesti kysymys oli niin tyhmä, etten löytänyt vastausta pyörän valmistajan sivuilta (tai ehkä en vain osannut etsiä). Päädyin siis lähettämään sähköpostia LaPierren helpdeskin asiakaspalvelijoille, joilta sainkin vastauksen seuraavana päivänä: pyörässäni (LaPierre Raid 527) käytetty taka-akseli on standardimallinen 135 x 10 mm. Siihen LaPierren edustaja ei suostunut ottamaan kantaa, soveltuuko Ibex asennettavaksi pyörääni, sillä heidän mukaansa on trailerin valmistajan vastuulla varmistaa sopiiko tuote pyörääni eikä päinvastoin...

Laitoin siis postia Varuste.netin asiakaspalveluun, josta tuli selkeä vastaus ja kuvakin vielä selitykseksi.

Traileritilaus lähti maailmalle ja varauduin odottamaan trailerin saapumista muutaman viikon. Neljäntenä päivänä tilauksesta sain tekstiviestin, joka kertoi lähetyksen saapuneen paikalliseen postiin. Eipä sitten muuta kuin pakettia hakemaan ja kotiin kantamaan. Paketin purkaminen sujui käden käänteessä ja laatikosta löytyivät hyvin selkeät ja kuvalliset purkamis- (!) ja asennusohjeet.

Työkalujakaan ei juuri tarvittu, mutta niitä mitä tarvittiin piti olla kaksin kappalein - siis kaksi 10 mm jakoavainta ja kaksi 5 mm kuusiokoloavainta (ohjeen mukaan tosin nelimillinen). Ihan jokaisesta työvaiheesta en ottanut kuvia, kun ylimääräistä kättä ei ollut (enkä jaksanut lähteä hakemaan kameralle jalustaa yläkerrasta...).  Ensimmäisenä tartuin kiinni itse trailerin runkoon, irrotin vetoaisat ja käänsin ne oikeaan suuntaan.

Seuraavat vaiheet olivatkin sitten taka-akselin asentaminen trailerin renkaaseen, renkaan kiinnittäminen jousitettuun runkoon ja jousitetun osan kiinnittäminen trailerin torniin. Viimeksi mainitussa vaiheessa osaa piti kieputella useampaan suuntaan tietyssä järjestyksessä, jotta se asettui paikoilleen, mutta kuvalliset ohjeet olivat tässäkin kohdassa loistavat! Enää piti laittaa paikalleen vain trailerin lippu ja niiltä osin systeemi alkoikin olla kasassa!

Trailerin kokoaminen sujui helposti ja suhteellisen nopeasti, mutta se seuraava vaihe olikin ollut jännityksen aiheena... Taka-akselin soveltuvuus.

Ei hätää. Pyörän alkuperäinen akseli solahti irti kevyesti ja Ibexin QR meni sujuvasti paikoilleen. Pikalukituksen tarkistuksen jälkeen lähdin sitten koeajolle - ensin ilman traileria, enkä huomannut taka-akselin vaihtumista millään tavoin.

Seuraavaksi pitikin sitten kiinnittää traileri kiinni pyörään. Kiinnitys tapahtui siis uusittuun taka-akseliin takarenkaan molemmin puolin. Kiinnitys varmistettiin pienillä "pinneillä", jotka pujoteltiin omille paikoilleen...

Ja vihdoin koitti koeajon aika. Ensin ihan vain tyhjän trailerin kanssa. Tyhjänä traileri kulki perässä varsin huomaamattomasti. EI missään tapauksessa näkymättömästi, sain kyllä osakseni kiinnostuneita katseita mennä viilettäessäni tyhjä traileri perässäni. Traileri myös vaikutti kääntyvän sangen ketterästi. Ihan jyrkintä mahdollista U-käännöstä en tullut kokeilleeksi, mutta kahden kaistan leveydellä käännös onnistuu hyvin.

Haasteita tulee kuitenkin pysäköinnin suhteen: maastopyörääni en halua perinteistä tukijalkaa ja kolme peräkkäistä pyörää ei ole ihan vakain mahdollinen paikallaan seisoja. Yhdistelmä on myös pitkä. Ainakin päiväkodin verkkoaita tarjosi kuitenkin riittävän tuen.

Jäin miettimään, kuinka kolme peräkkäistä pyörää saadaan tuettua pystyasentoon?! Päädyin rakentamaan oman "tripodin" ilman kolmatta jalkaa käyttäen putkena vanhaa mopin vartta, jonka sahasin kahdeksi 40 cm palaksi. Onttojen kappaleiden toiseen päähän löin vasaralla sisään vanhat viinipullon korkit, joihin ruuvasin kiinni Clas Ohlsonilta löytyneet L-tuet - ja omatekoinen seisontatukeni oli valmis. Viimeistelynä kappaleet voisi tietysti ruuvata vielä toisiinsa kiinni ja toiseen onttoon päähän laittaa vaikka vanhojen kävelysauvojen asfalttitassut...

 
Varsinaisesti käyttöön kyllä päätyy Motonetista ostettu moottoripyöriin tarkoitettu tripodi, jonka kävin hakemassa treeneihin mennessäni. Mutta ehkä noille itse tehdyillekin jotain käyttöä löytyy... No joo, takaisin trailerin testaukseen.

Mitä traileriin laitetaan kyytiin, kun halutaan testata sen toimivuutta painavamman kuorman kanssa? Valmistajan mukaan traileri kestää 32 kg:n kuormauksen, mutta aivan niin suurella tavaramäärällä en heti ensimmäisenä ajatellut lähteä liikkeelle. Pienen miettimisen jälkeen tungin Ibexin vedenpitävään kassiin kaksi kahvakuulaa, joiden yhteispaino oli 18 kg. Mainittakoon muuten, että kassiinkin on oma pakkaus-, sulkemis- ja kiinnitysohjeensa!

Ibexissä on - kuten aikaisemmista kuvista voi havaita - jousitus, jota voi lisäksi säätää kuorman painon mukaan kolmeen eri jäykkyyteen. Kahvakuulien paino jäi juuri siihen puoleen väliin...

Kuulat kyydissä lähdin ajelulle varsin rankkaan vesisateeseen. Valitsin testiradakseni reitin, jolla pääsin kokeilemaan niin ajamista asfaltilla kuin hiekkatiellä, pururadalla ja maastopyöräpolulla. Asfalttiajossa traileri tuli painosta huolimatta perässä niin kevyesti, että minun piti muutama kerta vilkaista taakseni, onko se todella perässä.

Hiekkatiellä ajelin tarkoituksella muutamista kuopista, joissa niissäkin traileri seurasi helposti perässä, joskin hieman pomppien. Pehmeämpi hiekkainen alusta "pururadalla" teetti selvästi enemmän töitä pyörän ohjaamisen kanssa, fiilis oli vähän samanlainen kuin jos ajaisi loskaan tai näin keväällä vähän sulaneeseen lumipöperöön.

Loivaan ylämäkeen traileri kulki kevyen oloisesti, mutta fysiikan lait ovat voimassa edelleen. Kun mäki tuli jyrkemmäksi, sai vaihteita vaihtaa pienemmälle ja jalkalihakset joutuivat kunnolla töihin. Yhdistelmän hallinta sujui kuitenkin yllätävän helposti hitaassakin vauhdissa. Fysiikka on fysiikkaa myös jarrutustilanteissa: kuorman kanssa jatkavuuden laki näytti hyvin toimivuutensa eli jarrutusmatka oli selvästi pidempi kuin ilman kuormaa...

Metsäpolulla trailerin kanssa ajelu oli iloinen yllätys! Ibex on malliltaan kapea, joten käytännössä se mahtui hyvin kaikista niistä koloista, johon sen pyörälläni johdattelin. Haasteita tuli - kuten millä tahansa kulkuvälineellä - sateessa kastuneista ja liukkaista kallioista, kivistä ja ennen kaikkea puunjuurista, jotka kaltevina veivät pyörää sivuluisuun.

Myös polun yli kaatuneet pikku puut olivat Ibexille liikaa. Pyörä mennä sujahti kaatuneen rungon yli näppärästi, mutta trailerin maavara on kuitenkin aika pieni, joten vempele tarttui pohjastaan (juuri jousen kohdalta) kiinni, joten "kolmas pyörä" jäi sitten ylitettävän rungon väärälle puolelle. Todettakoon, että tässähän on sitten vain ja ainoastaan kyse reitin valinnasta tai siitä, onko se pyörä kärryineen pakko ajaa puun yli vai voisiko sen vain nostaa... Tai ehkäpä puun voisi myös kiertää. Seuraavalla kerralla sitten. Ehkä.

Lisää kokeiluja ja testailuja seuraa kevään ja kesän mittaa, kunhan pääsen pyörän kanssa "oikeille" retkille.  Mainittakoon varmuuden vuoksi, että en saa mitään lahjuksia jutussa mainituilta yrityksiltä tai trailerin valmistajilta. Mutta olenpahan saanut hyvää palvelua ja tarvitsemani tuotteet!

Kevätflunssa ja pyöräretki

Kevätflunssan kourissa tuhistessaan on mukavaa suunnitella mitä kaikkea voikaan tehdä sitten, kun pää ei enää ole täynnä räkää. Viimeisimmät suunnitelmat kohdistuvat tulevan kesän pitkään pyöräretkeen. Viime kesänä tehty retki oli mukava kolmipäiväinen rutistus, mutta varsinkaan ruokailujen suhteen kaikki ei mennyt kuten Strömssössä. Ja mikäpä voisi retkellä olla tärkeämpää tai ainakin yhtä tärkeää kuin hyvä ruoka?

Yksi vastauksista on tietysti varusteet. Tein edellisen retken vanhalla, joskin hyvin kunnostetulla kapearenkaisella pyörällä, jolla varsinkin juuri lanatut hiekkatiet ja kapeammat kärrypolut olivat haasteellisia ajettavia. Edellisen retken jutut löydät TÄÄLTÄ. Tällä kertaa työkaluksi lähtee syksyllä ostamani maastopyörä, jota on nyt kulutettu läpi talven...

Perinteisen tarakan ja pyörälaukkujen sijaan ajattelin hankkia maastopyörään soveltuvan peräkärryn. Yksi vahva vaihtoehto on BOB Ibex, jota ainakin maailmalla on kehuttu kovasti. Googlen kuvahaku näyttää myös varsin hauskoja viritelmiä, joita Ibexiin on tehty alkaen normaalista tavaran kuljettamisesta akkuihin ja aurinkopaneelivirityksiin tai Ibexin käyttämisestä selkäreppuna!

Ibex kiinnitetään takarenkaan keskiakselin molemmin puolin, joten kiinnityksen pitäisi olla vakaampi kuin vain toiselle puolelle tai satulatankoon kiinnitettävissä malleissa. Kärryn painopiste on myös matalalla ja siinä on 16 tuuman jousitettu pyörä, joten lukemieni tekstien mukaan se toimii myös maastoajossa hyvin.

Kuva Ibexistä BOBgearin sivuilta.

Viime kesänä päädyin yöpymisten osalta ratkaisuun, jossa nukuin hotelleissa ne kaksi yötä, jotka majoitusta tarvitsin. Tulevan kesän retkellä ajattelin majoittautua ainakin pari yötä matkan varrelle osuvilla laavuilla tai päivätupien lähistöllä. Jonkun yön nukun varmaankin myös sellaisessa majapaikassa, jossa pääsee kunnolla suihkuun...

Telttaa en ajatellut kärryyn tunkea, mutta joitakin vuosia sitten hankittu Ticket to the Moon -riippukeinu hyttysverkkoineen kulkee näppärästi pienessäkin tilassa. Silloin ei haittaa, jos laavu sattuisi olemaan täynnä. Tosin sateen varalle täytyy ehkä miettiä jokin vaihtoehtoinen systeemi. Edellinen reissuhan meni pääosin sadevarusteita pukiessa, riisuessa ja sadevarusteet päällä ajellessa.

Niin, ajattelin tällä kertaa polkea hieman lyhyempiä päivämatkoja, joten retki kestänee useamman päivän. Suunnittelin myös polkevani eteläisempää reittiä, joka on hieman viimevuotista pidempi. Matkan varrella on paljon upeita paikkoja nähtäväksi: Aulangon luonnonsuojelualue, Askolan Kirnukallioiden hiidenkirnut, Ruotsinpyhtäällä Brannin luola sekä pienen poikkeaman päässä tietenkin Valkmusan kansallispuisto. Ja paljon muuta.

Hyvän ruoan toivossa trangia ja omat eväät kulkevat mukana retken alusta loppuun! Katsotaan sitten kesällä, minne kaikkialle pyörä polkijaansa kuljettaa.

Matkoja maaliskuulta

Maaliskuu on päässyt livahtamaan melkein kokonaan työ-, opiskelu-, harrastus- ja lomamatkojen parissa. Akselilla Tampere - Jyväskylä - Lahti - Helsinki - Virojoki on sahattu edestakaisin autoillen ja junaillen.

Jyväskylään on helpointa matkustaa junalla, sillä kun opinnot alkavat aikaisin aamulla, täytyy perillä olla jo edellisenä iltana. Aamun ensimmäinen juna Tampereelta lähtee vasta kahdeksalta, joten muita vaihtoehtoja ei ole. Rautatieaseman kupeessa ja raiteet ylittävän kävelysillan päässä riittää kuitenkin nähtävää niin aamuisin kuin ilta-aikaankin...

Yksi hauskimmista nähtävyyksistä on kaupungin oma Cityhirvi. Se on Samuli Alosen teos, joka on tungettu matkakeskuksen edustalle ajoradan ja jalkakäytävän väliselle kapealle kaistaleelle. Paikkaan, josta sen ohi saattaa hyvin kävellä suomatta hirvelle ajatustakaan. Toisaalta paikkaan, josta saa kuvia kovasti erilaisista näkövinkkeleistä.

Patsaita ja taidetta on toki muuallakin. Esimerkiksi Lahdessa, jossa käyn työni puolesta Harjulan setlementissä tekemässä terveyskuntotestejä. Rakennuksen edessä on pieni Reijo Hutun tekemä "Tiedon jyvät" -niminen patsas. Patsaan paikka ulko-oven vieressä, suurten ikkunoiden edessä, ei valitettavasti tee sille oikeutta. Harjula-salissa, joka on "työpisteeni", on myös komea flyygeli - jota en kuitenkaan ole ehtinyt edes kokeilla - ja taidetta seinillä.

Maaliskuun perinteinen ju-jutsun vyötekniikkaleiri järjestettiin Helsingissä Merihaan palloiluhallissa. Mikä on reissussa tärkeintä? Tietysti hyvä ruoka. Muita kuvia leiriltä ei tullut otettuakaan... Alla olevan näköisiä alkupaloja ja jälkiruokaa on tarjolla ravintola Kaarnassa Mannerheimintiellä lähellä rautatieasemaa.

Ja hyvää ruokaa voi syödä myös kaverien ruokapöytien ääressä. Jälkiruokien valmistus onnistuu vaikka mökillä (tähän liittyviä lakritsijuttuja tulee sitten joskus myöhemmin lisää).

Omalta osaltani pääsiäisen mökkihitti oli älypeli Katamino, jossa erilaisia palasia yritetään asetella tietyillä tavoin suorakaiteeksi. Kuvassa oleva 7 x 5 ruudukko (seitsemän palaa, jotka piti asettaa ko. alueelle) näillä nappuloilla oli tarkoitettu 6-vuotiaille (The Small Slam). Minulla meni tähän ruudukkoon ainakin 15 minuuttia. Joihinkin muihin small slameihin vielä pidempään. Mutta onpahan mökille puuhaa kesän sadepäiviin!

Talviretkellä Laipanmaalla

Kotiseutu tutuksi -teemalla talviseksi retkikohteeksi valikoitui Laipanmaan erämaa-alue Kangasalaan nykyisin kuuluvien Sahalahden ja Kuhmalahden sekä Pälkäneeseen kuuluvien Luopioisten ja Sappeen laskettelurinteen maastoissa.

Laipanmaan 150 neliökilometrin alueella on noin 30 km merkittyjä vaellusreittejä ja -polkuja lähes koskemattoman oloisessa erämetsässä. Polut poikkeavat pienten järvien rannoille tai kalliojyrkänteiden reunoille ja niiden varsilta löytyy monenlaista katsastettavaa Rajalan kämpästä Jylhän kirkkoon. Alueella on myös useita laavuja sekä muutama tulentekopaikka. Alueella ei kuitenkaan (pääsääntöisesti) ole talvikunnossapitoa.

Kuvakaappaus Kansalaisen karttapaikka -sivustolta.

Kuvakaappaus Retkipaikka.fi -sivustolta.

Meidän oli tarkoitus ajaa autolla Pihtilammen laavulle ja aloittaa sieltä myötäpäivään vaellus Iso Hirvijärven ympäri. Kävi kuitenkin niin, että kapeaa, aurattua tietä riitti vain Uunivuorenmaan jälkeiseen risteykseen. Matalapohjaisella "maasturillamme" ei siis ollut mitään asiaa reilun kilometrin mittaiselle loppuosuudelle. Jätimme auton parkkiin (nuolen osoittamaan paikkaan alemmassa kuvassa) auratulle levikkeelle, pakkasimme rinkat selkään ja aloitimme hangessa tarpomisen.

Hyvin nopeasti kävi selväksi, että erämaassa oli huomattavasti enemmän lunta kuin Kangasalan ja Tampereen alueella. Katsastettuamme Pihtilammen laavun, päätimme, että pitkä retki saa jäädä sikseen. Lumikenkäillen tai suksilla olisimme varmaankin lähteneet suunnittelemallemme kierrokselle ja yöpyneet Ruokojärven laavulla, jonka vieressä sijaitseva pikkujärvi on ensimmäisiä majavien valloittamia järviä Laipan alueella.

Kun olimme tehneet päätöksen jäädä Pihtilammen ympäristöön, purimme rinkoista "ylimääräiset" yöpymistarvikkeet, otimme mukaan vain välttämättömimmät (lue: eväät ja trangian) ja lähdimme tallustelemaan kohti Isoa Hirvijärveä. Tarinan mukaan Hirvijärvi on saanut nimensä siitä, että Korppivuoren jyrkänteeltä on ajettu hirviä alas järveen. 

Minä kun en koskaan ole edes onnistunut leikkimään suunnistajaa, sivuutin sujuvasti ensimmäisen, suoraan Hirvijärven päähän vievän polun. Lähdimme etenemään taaempaa (alemmassa kartassa vasemman puoleista) polkua, joten saimme kunnolla kahlata hangessa ja ottaa suuntaa auringosta useampaankin kertaan päästäksemme järvelle...

Löytyihän se järvikin sieltä lopulta. Auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta oli mukava kulkea jäällä ja ihastella rantanäkymiä (kunnes totesimme, että rannoilla oli paljon, paljon mökkejä). Paljon ei kuitenkaan auttanut pysähdellä, sillä lumen ja jään välissä oli ikävähkö vesikerros ja ilman varakenkiä oli parempi olla kastelematta jalkojaan.

Vajaan kolmen tunnin kävelyreissun oikaisimme mäen yli metsään, takaisin kohti laavua. Metsä oli kyllä näkemisen arvoinen: nuoria ja vanhoja korkeita kuusia, naavaa, jäkälää...

Pihtilammella oli hyvä pitää ruokailutauko, jonka jälkeen saimme hetkeksi myös seuraa neljästä nuoresta, jotka olivat lähteneet päiväretkelle Korppivuorelta Pihtilammelle (osasivat sitten tulla sitä polkua, mitä meidänkin oli alunperin tarkoitus kulkea, vaikkakin eri suuntaan).

Iltapäivällä teimme toisen, lyhyemmän kävelyn Pihtilammelta kohti Iso-Laippaa. Jos Pihtilampi on tunnettu mateista ja ahvenista ja Iso-Laippaan on tehty kalastusreissuja pitkienkin matkojen päästä, olisi ehkä kannattanut raahata mukanaan pilkkivälineet ja kaira. Toisaalta - alkuperäinen tarkoituksemme ei ollut varsinaisesti jäädä vain yhdelle laavulle, vaan kiertää pidempi lenkki. Tällä kertaa siis järvien kalaisuus jäi testaamatta.

Ja reitti Iso-Laipan suuntaan oli niin hyvin merkitty, että piti käydä etsimässä myös ohikävelty polun pää. Siinähän se oli, juuri siinä kohdassa kuin karttaan oli merkitty. Toki se (neljän ihmisen tallattua sen näkyviin) eroittui paremmin kuin aamulla... Mutta selittelyt sikseen. Minusta ei saa suunnistajaa tekemälläkään. 

Iltapäivän hämärtyessä illaksi päätimme ryhtyä letunpaistopuuhiin, kun sitä varten oli mukaan raahattu pieni valurautapannu. Jouduimme tosin toteamaan, että paistolasta unohtui kotiin. Puukko on kuitenkin näppärä työväline, joten äkkiäkös siinä halosta yhden lastan veistelee. Letuista ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville. Ja lastan jätimme seuraaville retkeilijöille muiden laavulle jätettyjen astioiden joukkoon.

Ilmeisesti Pirkanmaalla alkanut hiihtolomaviikko oli saanut myös kaksi nuorta miestä kameroineen lähtemään yöretkelle. Pojat eivät uskaltaneet jäädä samalle laavulle yöksi (pelkäsivät häiritsevänsä meitä), joten näytimme heille kartasta Ruokojärven (jossa meidän siis oli tarkoitus alunperin yöpyä) ja Verkkojärven laavut, joiden lähistölle pääsee autolla (käveltävää Rajalan kämpältä jää noin kilometrin verran kumpaiseenkin). 

Rajalan kämppä on rakennettu 1940-luvun puolessa välissä aikana, jolloin Laippaan ei kulkenut teitä. Kämppää ei vuokrata yksittäisille retkeilijöille (ainoastaan yhdistykset ja yhteisöt voivat vuokrata sitä), sillä Sahalahti-Seuran resurssit eivät riitä niin laajamittaiseen ylläpitoon ja valvontaan. Rajalan kämpällä on kuitenkin parkkitilaa, WC:t ja infotaulu retkeilijöille.

Verkkojärvellä on ilmeisesti edelleen kiviseinäisten rakennusten raunioita. Kiviseinäisen torpan viimeiseksi asukkaaksi mainitaan Verkkojärven Matti, joka oli syntynyt 1865. Tarinan mukaan Matti rakensi kiviseinät puurakennuksen suojaksi, sillä hän pelkäsi tulta ja sammakoita. Matin rakentama on myös kivinen tie Verkkojärven rantaan.

Lopun illan saimme olla hyvinkin rauhassa leirinuotiomme ääressä. Uni alkoi painaa silmiä kovin aikaisessa vaiheessa iltaa ja Nukku-Matti vei voiton. First Beatin teknologiaa hyödyntävän Smart Band -rannekkeeni sykkeenmittaus kertoo, että vaikka pussiaikaa kertyi lähes kellon ympäri, oli uni uusissa makuupusseissa hieman katkonaista...

Aamulla oli mukavaa herätä lintujen (no, talitinttien) lauluun ja lämpimässä pussissa olisi voinut köllötellä vaikka pidempäänkin.

Laipanmaasta jäi tällä reissulla paljon näkemättä. Tänne kuitenkin palaamme vielä uudelleen. Jos ei talvella, niin keväällä ja kesällä vaikka pyöräillen.

Retkiluistelua Näsijärvellä

Työpaikkamme Urhea KuntoKopla oli järjestänyt perjantai-iltapäiväksi talviliikuntapäivän, jossa saimme valita itsellemme soveltuvia liikunta-aktiviteetteja ennen saunomista ja kevyttä ruokailua. Päätin kokeilla retkiluistelua, sillä ne muutamat kerrat, jotka tähän asti olen luonnonjäillä luistellut, olen liukunut vanhoilla kouluaikaisilla kaunoluistimilla.

Retkiluistelun lähtöpaikkana oli Paasikivi-Kekkosentien varressa sijaitseva Bikinibaari, josta luistimia, monoja, sauvoja ja muita tarpeellisia varusteita vuokrataan. Bikinibaari henkilökunta huolehtii myös reitin auraamisesta baarilta Siilinkarille.  Joinakin aikaisempina vuosina, kun jäätilanne on ollut parempi, luistelurata on muodostanut lenkin, tänä vuonna luistellaan edestakaisella reitillä. Baanalla on pituutta noin neljä kilometriä suuntaansa.

Siilinkari on paitsi Tampereen keskustassa sijaitseva Linkosuon kahvila, myös pieni luoto, johon on 1900-luvun alkuvuosina rakennettu loistotorni kivikosta varoittamaan. Tunnetuimpia tapahtumia Siilinkariin liittyen on ehkä lähistöllä tapahtunut höyrylaiva Kurun uppoaminen vuonna 1929 syysmyrskyn aikana. Onnettomuudessa hukkui toistasataa ihmistä, eikä muutamia heistä ole koskaan löydetty.

Talviaikaan Siilinkari on suosittu ulkoilukohde niin kävellen, luistellen kuin hiitäenkin. Siilinkarin läheisyyteen pystytetään viikonloppuisin kota, josta voi ostaa virvokkeita retkeilyä piristämään.

Niin - ja se luistelu... Mukavaa, mutta vaikeaa. Ylä- ja alaraajani eivät millään suostuneet tekemään yhteistyötä, eikä motorinen hahmotuskykyni riittänyt ymmärtämään, että samalla kun liu'un eteenpäin jalkaa pitäisi työntää sivulle. Ensimmäisen 300 metrin jälkeen säären etuosat alkoivat kiukutella kuin parhaassa penikkataudissa - oireet onneksi loppuivat nopeasti luistelun jälkeen - ja illalla polvenojentajat kertoivat, että jotain uutta oli tullut tehtyä...