Polku on reitti

Polku on luonnossa kulkeva reitti kahden pisteen välillä. Ja metsäisessä luonnossa on aina polkuja.
Yksi metsäpolku on puistossa, toinen viidakossa, kolmas kaukana korvessa. Polku voi olla tie tai katu, kuja tai väylä, rata tai reitti.
Se ei välttämättä kulje puiden seassa, vaan saattaa syrjähdellä pihateille ja pientareille, asfaltillekin.
Eikä aina pysytä pelkästään kuivalla maalla...

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Aurinkoisia pakkaspäiviä

Vuodenvaihteen jälkeen ulkona on ollut useimpina päivinä aivan ihastuttava auringonpaiste, joka houkuttelee ulkoilemaan kylmästä huolimatta. Uloslähtiessä ehtii tulla hiki, ennenkuin lämpökerraston, fleecestä valmistetun välikerroksen ja toppapukineet saa päälleen puhumattakaan kaulahuiveista, buffeista, pipoista ja arktisiin oloihin tarkoitetuista kolmisormihanskoista... Kunnolla varustautuneena on kuitenkin mukavaa tallustella harjulla tai Vesijärven (nyt jo hyvin jäätyneellä) jäällä.




Lunta on harmillisen vähän, mutta en ole varma haluaisinko samanlaista 73 cm:n lumimyräkkää kuin Merikarvialla. Vähäisessäkin lumessa on se positiivinen puoli, että kaikki näyttää paljon valoisammalta kuin syksyn mustassa sadesäässä! Ja vaikka aurinko paistaa vielä toistaiseksi kovin matalalta eikä lämmitä, valon ja varjon leikkiä on kuitenkin hauskaa yrittää kuvata. Pakkasen jäädyttämät kasvit ovat kiitollisia kuvauskohteita, jotka eivät karkaa, vaikka hanskoja pukisikin välillä päälle ja pois...



 


...vuodenvaihteessa jäi kuvaamatta lihavin koskaan näkemäni orava, kun tiesin, että se kipittää tiehensä ennenkuin saan kännykän esille. Ja niinhän siinä kävi: orava kiipesi puuhun pääni korkeudelle säksättämään ja katosi latvuksiin, ennenkuin sain sormikkaat pois käsistäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti