Polku on reitti

Polku on luonnossa kulkeva reitti kahden pisteen välillä. Ja metsäisessä luonnossa on aina polkuja.
Yksi metsäpolku on puistossa, toinen viidakossa, kolmas kaukana korvessa. Polku voi olla tie tai katu, kuja tai väylä, rata tai reitti.
Se ei välttämättä kulje puiden seassa, vaan saattaa syrjähdellä pihateille ja pientareille, asfaltillekin.
Eikä aina pysytä pelkästään kuivalla maalla...

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joulu meni jo

Niin, joulu meni jo. Vuosi 2016 alkoi lumettomalla ja tuulisella pakkaspäivällä. Viimasta huolimatta päätimme tehdä pienen kävelyretken Haralanharjulla, josta löytyvät sekä 2009 rakennettu näkötorni että Zacharias Topeliuksen (1818–1898) muistoksi pystytetty kivipaasi. Näkötorni on järjestyksessään kolmas, sillä kaksi ensimmäistä, vuosina 1895 ja 1932 valmistuneet tornit tuhoutuivat tulipaloissa.




Topelius vietti useampia kesiään Kangasalan maisemissa, jotka ovat innoittaneet hänen laulutekstejään kuten Gabriel Linsenin säveltämänä tutuksi tulleen "Kesäpäivä Kangasalla". Toistuvaa keskustelua aiheuttaa kysymys siitä, miltä Kangasalan harjulta näkyvät sekä Längelmävesi että Roineen armaiset aallot - vai onko kyseessä kenties sanoittajan ottama vapaus... Muistomerkkiin on kaiverrettu teksti "Sinulle kiitos ja siunaus valon laulaja Zacharias Topelius. Kotiseutumme kuvaajalle, Kesäpäivä Kangasalla laulun kirjoittajalle 20.6.1853. Muistomerkin pystytti 11.6.1949 Suinulan nuorisoseura".



Mainitun Haralanharjun näkötornin lisäksi Kangasalta löytyy kolme muuta näkötornia: Vehoniemenharjun näkötorni, joka sijaitsee näppärästi automuseon vieressä (otin sieltä joitakin kuvia kesäisen pyöräretkeni yhteydessä), Keisarinharjun näköalatasanne Mobilian autokylän lähistöllä (siitäpä minulla ei taida olla yhtään kuvaa) sekä vajaan kilometrin päästä kotoa sijaitseva Kirkkoharjun näkötorni, josta otin syksyisellä lenkillä muutaman kuvan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti